Halki Lansi-Australian

Western Explorer bussin kyytiin hyppasi 10 nuorta viidesta eri kansalaisuudesta ja suuntasimme nokan kohti pohjoista. Ensimmainen kohteemme oli Cervantesissa Nabungin kansallispuistossa sijaitseva Pinnacles Desert, jossa tuhanisa vuosia sitten muodostuneet kalkkikivipatsaat seisovat. Suurimmat 5 metria korkeita ja pienimmat vain kynan paksuisia tikkuja kurottamassa kohti taivasta. Pienen aavikkokavelyn jalkeen paasimme sand boardaamaan hiekkadyyneilla. Pienet lumilaudat siis alle ja persemakeen dyyneille. Hiekkaa oli joka paikassa ja meidan pikku bussikin liattiin heti alkuunsa.

Jennan kanssa jumitetaan takana. Kynttilavahaus ei onnistunut.

Matkaa yopymispaikalle Geraltoniin oli varmaan 5 tuntia ja viimeistaan tassa vaiheessa kaikille selkeni miten iso lansi-Australia oikeastaan on. Tulisimme viettamaan suurimman osan matkasta autossa nukkuen silla ajamista jokaiselle ajopaivalle tulisi aina vahintaan 600km. Heratys aamulla klo 5 ja matka jatkui kohti Kalbarrin Kansallispuistoa jossa osa porukasta kokeili Abseilingia eli pystysuoralta seinalta koyden avulla laskeutumista. Kavimme uskomattoman kauniissa paikoissa kavelemassa kuten Z Bend Gorge nimisen rotkon pohjalla ja hieman kauempana ihmettelemassa kalliosta muodotunutta luonnon ikkunaa.

Natures Window

Matka jatkui tuttuun paikkaan Shark Bayhin jossa yovyimme Denhamin kylassa. Aamulla taas aikaisin ylos ja Monkey Mian delfiineita katsomaan. Uutta meille oli Aborginal Bushwalk jossa paikallinen orggis kavelytti meita puskoissa ja kertoi mita kaikkea sielta voi syoda, kayttaa laakkeena, mista loytaa vetta ja miten tunnistaa eri elainten jalkia. Han kertoi myos omasta kulttuuristaan ja siita miten he saalistavat esim kilpikonnia ja dugongeja ravinnokseen. Ihan mielenkiintoinen kavely. Mitaan muuta uutta Shark Bay ei antanut.

Seuraavana vuorossa oli Coral Bay ja Ningaloo Riutan vapaa tutkiskelu. Lisamaksusta olisi voinut kayda laitesukeltamassa tai snorklaamassa manta raytten kanssa. Rahat oli kuitenkin loppu ja sen verran kallista muutenkin, etta paatettiin olla menematta. Muutamat kavi viimeksi mainitulla ja naki parvittain mantoja, rauskuja, delfiineja seka kilpikonnia. Me jennan kanssa omatoimisnorklattiin ja uutena juttuna nahtiin rauskuja, jotain isoja uusia kaloja ja vielottia korallia. Kilpikonnaa yritimme etsia mutta sellaista ei taaskaan nakynyt. Sita vastoin rannalla oli jatti iso lisko! Jos uudestaan joskus menen Coral Bayhin niin kylla sen 150 dollaria maksan ja menen snorklaamaan mantojen kanssa. On kuulemma melko vaikuttava naky, kun siipivaliltaan nelimetriset mantat liukuu siun alapuolelta.

Auto hajosi seuraavana paivana juuri kun olimme lahdossa. Joku sellainen vika siina oli, etta taytyi tilata uusi auto Perthista n. 1000 km:n paasta. No onneksi me paasimme toisen saman firman auton kyytiin uusien naamojen keskelle ja jatkoimme Exmouthiin suunnitelmien mukaisesti. Oppaamme jai odottamaan uutta autoa ja tuli perasta muutaman paivan kuluttua. Nyt porukkaa olikin 10 sijasta 20 ja uusi oppaamme joutui vahan inspiroimaan ruokatarvikkeiden kanssa jotta kaikille riittaisi murkinaa. Hyvat poperot me kuitenkin kokkasimme ja kaikille riitti ruokaa paitis Jennalle. Meilla oli aina tosi hyvat ruuat ja kaikki auttoivat ruuanlaitossa. Vahan vaan hygieniapuoli taisi lipsua mutta kukaan ei mitaan tautia saanut.

Exmouthissa oli luvassa lisaa snorklausta. Piti ihan rapylat vuokrata, kun opas pelotteli etta virta saattaa olla liian voimakas. Paikka oli Turquoise bay ja virta tosiaan oli voimakas. Sai ihan tosissaan potkia etta paasi kauemmas rannasta tai takaisin rantaan. Ja mitas siella nakyikaan…uutuutena iso laatikkokala ja varmaan metrin mittaisia trumpettikaloja. Vesi oli edelleen hiton kylmaa aivan kuten oli Monkey Miassa paasiaisena. Valilla taytyikin tulla rannalle lammittelemaan. Osa lahti taas lisamaksutoimintaan eli talla kertaa valashain kanssa uiskentelemaan. Takaisin tullessa meidan ryhman laakarijasenella oli levea hymy naamalla. Voi vaan arvata miten siistia oli ollut.

Miulle sattui pikku vahinko kun tyhjensin vahingossa kamerani muistikortin. Ei siis kuvia alkumatkalta, onneks ei paljoo harmittanu. Illalla kavimme katsomassa auringon laskua majakalla ja takaisin tullessa saapui myos oppaamme kera uuden auton. Seuraavan paivana matka jatkui kohti Karijinin kansallispuistoa keskelle ei mitaan ja autosta puhkesi rengas. Ajamme cattle stationille ja huomaamme etta toinenkin rengas on puhki. Mukana on vain yksi vararengas mutta jotain saatoa ne miehet tekvati ja parin tunnin pasta matka taas jatkui. Karijini on Australian toiseksi suurin kansallispuisto 600 000 hektaarin pinta-alalla. Siella ei passaa renkaiden enaa puhkeilla. Leirinta alueemme nimi oli Eco retreat jossa meilla oli kolme isoa teltaa ja kaasugrillit. Mie vahan petyin kun luulin, etta mennaan jonnekkin pusikkoon ja pystytetaan teltat ite. No teltassa ei tullut nukuttua kuin yksi yo. Kannettiin ulos meijan swagit (sellaiset pussit minka sisaan mennan makuupussin kanssa) ja nukuttiin taivasalla. Viimenen yo oli niin kylma, etta menimme suosiolla telttaan. Karijini oli miulle ja monelle muulle matkan kohokohta. Vietimme siella kolme yota ja kahtena paivana kavimme seikkailemassa Gorgeissa (suomennosta en tieda) eli tavallaan rotkoissa joita vesi on keivertanut miljoonien vuosien ajan. Rotkojen pohjilla oli vesiputouksia ja altaita joissa kavimme uimassa. Maksullinen vaihtoehtotoiminta sisalsi paasyn vaikeimmille alueille joista ei olisi selvinnyt ilman koysia ja valjaita. Meille jotka eivat sinne lahteneet oli ilman koysiakin aivan mahtava paiva. Meita oli vain 5 tyttoa joten vauhti oli leppoisa ja saimme rauhassa nauttia nakemastamme. Kylla taas oli drybag hyodyksi kun pystyi viemaan kameran paikkoihin missa se muuten olisi mahdotonta. Valilla nimittain rotkon pohjalla oli vetta niin paljon ettei matkaa olisi voinut jatkaa ilman uimista.

Renkaanvaihtohommia

Kiipeilya. Tuolta ylhaalta tultiin.

Mie melko pohjalla

Karijinissa oli muutama muukin mieleenpainuva sattuma. Pelastimme pusikossa majaileet hipit joilta oli vesi loppunut ja tarjosimme heille kyydin. Nama olivat oikeita hippeja. Nainen oli jossain aineissa eika mies tuntunut osaavan puhua mitaan. Nainen oli taatusti karvaisempi kuin mies ja han halaili jatkuvasti meita kaikkia. Hyvan nakoinen nuoripari kaikenkaikkiaan. Bussi haisi hielle senkin jakeen kun jatimme heidat eraaseen risteykseen. Yllatykseksemme bongasimme heidat viela kerran tienvarresta ja Broomessa he muuttivat samaan hostelliin. Voi etta niita hikisia halauksia joita koinkaan naiden hippien kanssa.

Ja toiset sankarit tapasimme Weano Gorgella. Nailla rotkoilla on aina tarkkaan kerrottu minka asteisia eri reitit ovat ja minne sinun ei missaan nimessa kannata menna ilman asianmukaista opasta ja varustusta. No muutama ranskalaispoika meni polleana varoituksista huolimatta alueelle jonne ei olisi pitanyt menna. Yksi kavereista oli kuitenkin fiksumpana jaanut katsomaan ja kuinkas ollakkaan kolmen metrin vesiputousesta ei ehka paasekaan kovin helposti takaissin ylos. Kielekkeelle jaanyt kaveri meni sitten soittamaan emergency puhelun mutta kukaan ei vastannut. Meidan opas sai onneksi neuvoteltua pojat turvallisesti ylos nayttamalla heille helpoimman reitin. Toivottavasti pojat jotain oppivat. Gorget ovat melko vaarallisia paikkoja. Vesisateen aikaan niihin ei saa menna koska kaikki vesi tulvii sinne. Lisaksi kivet ovat melko liukkaita ja kompastumisia ja liukastumisia sattuu. Itse potkaisin uidessa teravaan kivenraunaan. Tavalliset puhelimet eivat kansallispuistossa toimi eika ilmeisesti toiminut rotkon huipulla oleva hatapuhelinkaan. Meilla oli autossa sateliittipuhelin mutta onneksi sita ei tarvittu.

Haikein mielin jatimme Karijinin ja suuntasimme kohti maaranpaatamme Broomea josta melkein kaikki olivat varanneet hostellikseen caple beach backpackers hostellin. Matkan varrella kavimme syomassa aamupalaa 80 mile beachilla. Rannalla ukko skannaili maata metallinpaljastimella. Han etsi verkoista irronneita lyijupainoja joista han kertoi vaimonsa tekevan koruja. Mina olisin halunnut etsia jattilaiskilpikonnien jalkia silla kyseinen ranta on niiden suosima munimisalue. En kuitenkaan loytanyt muuta kuin isoja simpukoita ja rannalla ajautuneita meduusoja. Olihan sekin jotain.

Lounastauon pidimme satamakaupunki Port Hedlandissa joka on tunnettu kaivostoiminnastaan. Matkan varrella olimme jo nahneet pitkan pitkia junia matkalla kaupunkiin hakemaan rautaa, suolaa yms. Vuonna 2001 pisin juna oli ollut 7,4 km:n luikero. En tieda onko ennatysta sen jalkeen rikottu. Tasoristeuksessa saa jokusen aikaa odotella kun tama hitaasti meteleva potkyla menee ohi.

Tourin viimeisen yon vietimme karja-asemalla pienissa huoneissa. Talon nurkalta nain ensimmaiset kengurut. Tai jarestyshan menee niin, etta ensin nain kuolleita kenguruita teiden varsilla, sitten nain niiden jalkia hiekassa, pimean aikaan niita loikki meidan auton eteen ja lopulta nain 20m paassa kolme elavaa. Wou! Niin ja soimmehan me Karijinissa kengurupataakin.

Broome osottautui melko pieneksi mutta viihtyisaksi kaupungiksi. Etaisyydet oli taallakin pitkat. Hostellilta 5km matka keksustaan eika siina valissa ollut mitaan. Itse ranta Caple Beach on 22 km pitka, kirjan mukaan se on “one of the top five beches in the world”. Kavimme siella yhdessa katomassa auringonlaskua jonka jalkeen porukkaa alkoi lahtea Broomesta yksi kerrallaan. Jenna ja mina ostimme 45 paivaa voimassa olevan GreyHoundin bussilipun Broomesta Darwiniin. Matkan varrella saa jaada pois millon haluaa ja meidan paamaarammehan on Kununurran kyla jossa pojat ovat meita odottaneet viikon ajan.

Bussimatka oli mielenkiintoinen. Koska noin puolet Broomen asukkaista on aborginaaleja, olimme melkein ainoat lansimaalaiset bussissa. Aborginaalit ovat omituista sakkia. Melkein kaikki on kannissa viettamassa aikaa nurtseilla ja pusikoissa. Bussiasemalla oli varsin puolisukua saattamassa jokaista orggista ja bussi lahti matkaan sukulaisten itkuhuutojen saattelemana. Alamolo oli melkoinen! Matkan aluksi ilmoitettiin tarkat vessankaytto ohjeet ja tasmennettiin viela lisaksi, etta alkoholin ja huumeiden kaytto bussissa on kiellettya. Osa mummoista oli jo valmiiksi kannissa ja tukkoonhan se vessa lopulta meni. Orkkikset ei paljoa hygienista valita. Voit haistaa kunnon orkkiksen 50 metrin paasta ulkoilmassa. Bussin lampotila oli saadetty jaatavan kylmalle varmaan juuri siksi ettei haju olisi niin kamala. Matkamme kesti 12 tuntia ja jokaisella pysakilla oli kansoittain orkkiksia vastassa sukulaisiaan keskella yota ja aina ne jonnekkin pusikkoon havisivat.

No se siita matkasta. Lansi-Australiaa on nyt nahty tarpeeksi ja istuttu auton kyydissa varmaan 5000km ellei enemmankin. Nyt olen ollut Kununurran kylassa kuukauden paivat ja toitakin irtosi kolmen viikon odottamisen jalkeen. Normaalisti taalla on kuivakausi mutta nyt hyvin epatavalliset sateet ovat sekoittaneet farmityot. Jenna ei jaanyt odottamaan toita vaan jatkoi matkaa omillaan. Itse olin ihan rahoton ja sainhan lopulta toita. Paasin melonien lajittelijaksi pakkaamolle, koska sateiden takia melonit ovat mutaisia niin lajittelun yhteydessa yritan sitten pesta niita parhaani mukaan liukuhihnan kuljettaessa mutameloneita eteenpain pakkaajille. Nyt pariin viikkoon ei ole enaa satanut ja lajittelu on helppoa hommaa. Heitan huonot melonit roskiin ja siina sivussa vahan maistellaan milta melonit maistuu eri paivina. Tyoporukka koostuu suurimmaksi osaksi japanilaisista jotka ovat aivan mielettoman mukavaa sakkia ja meidan aussi superveisorikin on ihan ylireilu. Painetaan toita 7 paivaa viikossa mutta siltikin voin melkein sanoa, etta tama on paras tyo mita minulla on ikina ollut.

Kununurra, Hidden Valley

Miun tyomaa

Enaa viikko toita ja sitten on aika lahtea kotiin. Palkka melonien lajittelijana olisi sama kuin sairaanhoitajalla Suomessa joten tekisi kylla mieli jaada Kununurraan. Ehka tulen takaisin syksylla. Eihan sita koskaan tieda. Odotan kuitenkin jo Suomen kesaa seka kavereiden ja perheen nakemista. Edessa on kolme paivaa matkustamista. Ensin Darwiniin, sielta Singaporeen ja Bangokin kautta Helsinkiin. Jenna tulee Suomeen omaa reittiaan ja pojat jaavat viela ainakin kuukaudeksi toihin istuttamaan Sandal puita. Sopeutuminen yhteiskuntaan alkakoon. Voi tuntua vahan hassulta asua kesa yksinaan kolmiossa kun Kununurrassa olen asunut 10 hengen huoneessa 9 pojan kanssa. Toivottavasti kaverit pitaa huolen etten hoperoiry! Nahdaan. Suomessa olen 22.6.Over.

Uudella mantereella

Matkamme vei Taolta jalleen Kuala Lumpuriin josta muutaman yon jalkeen lensimme Lansi-Australian paakaupunkiin Perthiin. En ollut miettinyt Australiaa oikeastaan ollenkaan ennenkuin huomasin jo tupsahtaneeni sinne. Kulttuurishokki olikin sitten pahempi kuin ensimmaista kertaa Aasiaan matkatessani. Oli melkoinen jarkytys huomata kuinka samanlaista taalla on kuin Suomessa. Aluksi epailin saapuneeni Joensuuhun paitsi etta taalla ajetaan vasemmalla puolella tieta ja palmuja on siella taalla. Nyt kolmen viikon jalkeen ei enaa niin paljoa Suomelta tunnu mutta kylla Thaimaan jalkeen tama lansimaalaisuus oli pikku shokki. Kaikista suurin jarkytys oli se miten kallista kaikki onkaan. Ensimmaisella kauppareissulla sai olla ihan ihmeissaan kun hedelmatkin, jotka ovat paikallista tuotantoa, maksoivat enemman kuin Suomessa.

Pertin kyla Kings Parkista kuvattuna

Me asumme talla hetkella Shannon House nimisessa shared housessa. Hese ja Jenna maksaa dormeistaan 150 dollaria viikolta ja myo Juhanin kanssa omasta huoneesta 175 dollaria/viikko/nena. Lisaksi oli 700 dollarin takuuvuokra. Tama on halvimmasta paasta mita taalta saa ja vuokraltaan kuitenkin kalliimpi kuin meidan Helsingin kolmio!!! Tassa samassa talossa asuu n.30 asukasta ja yhteisessa kaytossa on suihkut vessat ja tietenkin keittio. Jaakaappitilaa on aivan liian vahan eivatka ihmiset huolehdi tiskeistaan. Osa asukkaista ei varmaan ole asunut omillaan kauaa kun eivat osaa huuhdella astioita. Saippuaisina vaan kuivumaan. Outoa oli myos se etta joka paikassa on kokolattiamatto ja sisalla kavellaan kengat jalassa. Sohvallekkin mennaan makaaman kengat jalassa.

Harmittaa kun ei tullut otettua valmistumispapereita mukaan, koska taalla on kauhea pula sairaanhoitajista ja palkka olisi ainakin 30 dollaria tunti. Olen kuullut jopa 50 dollarista. Rahat nimittain alkavat loppua jos ei kohta toita loydy. Sadonkorjuu hommia ollaan haettu ja tasta edetaan myohemmin pohjoiseen keraamaan hedelmia. Taalla saa muuten melkein mista tyosta tahansa parempaa palkkaa kuin sairaanhoitajana Suomessa. Eras tuttu kerasi kivia jalkapallokentalta ja sai siitakin 20 dollaria /tunti. No asuminen sitten taas on kallista, etta kaipa tuon ymmartaa.

Maan kalleudesta huolimatta ollaan me jotain tehtykin. Paasiaiseksi hommasimme teltat ja muut tarvikkeet, vuokrasimme auton ja lahdimme 4 yon roud tripille 800km pohjoisempana sijaitsevalle Shark Baylle, joka on yksi Unesqon maailmanperintokohteistamme ja samalla Australian lantisin kolkka. Yovyimme teltoissa Monkey Mian leirinta-alueella (14 dollaria/yo/nena) ja ajelimme katselemassa Shark bayn luonnon nahtavyyksia. Nahtavyyksista mainittakoon stromatoliitit. Naita elavia kivia on jaljella enaa kahdessa paikassa maapallolla. Stromatoliitit on yksi elaman alkukantaisimmista muodoista ja ne ovat mahdollistaneet elaman maapallolla tuottamalla 20% hapesta. Nousuveden aikaan noista kivista nakyy pintaan nousevia happikuplia. Respect! Sitten kavimme Shell Beachilla eli rannalla, joka koostuu ainoastaan pienista simpukan kuorista. On arvioitu, etta simpukoita on paikoittain jopa 10 metrin syvyyteen saakka. Ihmeellista simpukoiden sikiamista. 

Shark Bay. Tuollaista suoraa tieta melkein koko matka.

Pojat simpukankuorirannalla

Stromatoliitteja!

Pelikaaneja, melko urpoja muuten.

Juhani Eagle Bluffilla

Monkey Mia itsessaan on tunnettu paivittaisesta pullonokkadelfiinien vierailusta. Joka aamu 30 vuoden ajan nama veijarit ovat tulleet resortin rannalle moikkaamaan ihmisia ja hakemaan pikkupurtavaa ihan jalkojen juureen. Me naimme kerralla 8 delfiinia leikkimassa rannalla ja samaan aikaan pelikaanitkin rynnivat rannalle.  Niin ja myo tytot kaytiin viela parilla purjevenekruisilla. Ekalla paivakruisilla bongailtiin meren elavia kuten tonnikaloja, jattilaismerikilpikonnia, rausku, delfiineja ja dugongeja eli merilehmia. Shark Bayssa on hirveesti meriheinaa jota Dugongit syo ja siksipa siella asuukin n.10% maapallon uhanalaisesta merilehmakannasta. Auringonlaskukruislla yritin viela bongailla tiikerihaita mutta nakematta jai.Telttojen luona vieraili ajoittain kaksi emua. Kaikista eniten odotin kengurun nakemista mutta koko matkan aikana niita ei nakynyt vaikka ajoimme auringon nousun ja laskun aikoina. Pelkastaan kuolleita kenguruita oli teiden varsilla kun olivat loikkineet autojen alle. Mukava ja vapauttava reissu kaiken kaikkiaan. Naimme vahan muutakin kuin Pertin kaupunkia eli silmin kantamattomiin pusikkoa ja vaikka minkalaista eramaata kaikissa vareissa. Mita enempi sisamaassa olimme, sita punaisemmaksi hiekka muuttui. Yhdessa kohtaa oli tosi jannasti toisella puolella tieta vihreeta puskaa ja toisella palanutta kasvillisuutta seka valkoista hiekkaa ihan loputtoman kauas.

Delfiinit tunnistetaan niiden selkaevan perusteella. Naiden nimia en muista. Naaraita kuitenkin.

Emu meidan teltalla. Laski paskat tuohon.

Ninnun kanssa oltiin vapaaehtosia purjeenpystyttajia. En kylla ihan varma mita oikeesti tapahtu mutta tuota vipua veivattiin ja kaikki taputti.

Paivaretkella kavimme Fremantlessa joka on 20 kilometrin paassa Perthista. Tehtavanamme oli pitaa Erpalle antamamme lupaus ja kayda AC/DC:n alkuperaisen laulajan Bon Scottin haudalla. Laulajan kuolemasta on juuri tana vuonna kulunut tasan 30 vuotta ja Pertissa ja Frementlessa on ollut jos jonkinlaista hulinaa asian tiimoilta. No onnistuimme loytamaan kivelle pienesta haahuilusta huolimatta. Hautausmaalle vei nimetty portti josta lahti muurattu tie johon oli upottu CD ja salamoita. Muiden hautojen seasta loytyi itse hauta eli pikku plakaatti jota koristi bandin rintaneula, muutaman plektra ja kukat. Lisaksi lahella oli kivinen penkki jossa oli muistolaatta. Fremantlen satamasta onnistuimme loytamaan viela laulajalle pystyteyn patsaankin.

R.I.P Bon Scott

Taalla Pertin kaupungissa olemme jumissa viela muutama viikkon kunnes 26 paiva lahdemme Jennan kanssa uudelle tourille kohti pohjoisessa sijaitsevaa Broomea. Pojat tulevat myohemmin perassa silla heille on lupailtu taalta valiaikaisia toita. Tarkoitus on nahda heidat myohemmin Kununnurrassa hedelmia pomimassa. Laskeskelin, etta jos saan heti toita sielta niin ehtisin olla toissa viitisen viikkoa ennen kotiin tuloa. Parempi olisi kanssa saada toita silla muuten ei valttamatta rahat riita edes lentolippuihin. Apua!

Suomessa on vissiin jo kevat aluillaan. Kylla tassa alkaa pikkuisen koti-ikavakin tulla. Juhannuksen aikaan miun pitaisi sitten jo olla siella nauttimassa yottomasta yosta ja toivottavasti kavereiden seurasta. Tama blogin paivitys on ollut aina vahan vaivan takana mutta kylla mie tata viela ainakin kerran lupaan paivittaa. Etta alkaa hermoilko siella. Ihanaa kevatta kaikille!!!

Lazy Days

Dodiin...Nyt on kuukausi hurahtanut taalla Taon saarella joten on korkea aika paivittaa kuulumisia. Saarihan on miulle jo viime reissulta tuttu joten mitaan uutta ja ihmeellista en hirveemmin ole kokenyt. Paivat ovat kuluneet leppoisasti mm. lukien, aurinkoa palvoen ja vedessa pulikoiden. Alussa asuimme Ok viewin bungaloweisssa neljan hengen dormissa kolmestaan Jennan ja Juhanin kanssa. Parin viikon paasta muutettiin sit Juhanin kanssa Tommy's Resorttiin jossa on oma jaakaappi, ilmastointi, lammin suihku, telkkari ja langaton netti. Ihan luksusta muuten mutta sanky on aivan hirvean kova! Tyyliin vanerin paalla kahden sentin paksu patja. Hintaa yhdelle yolle tulee 3 euroa joten en kuitenkaan valita!

Mae Haad, Taon paasity

Kotipolku rannan suuntaan

Jenna kavi heti alkuunsa Open Water Diver-kurssin Juhanin kaydessa vapaasukelluksen Master kurssiaan ja miulla oli jo sillon ahistus siita, kun ei ollut mitaan tekemista. Ite oon hirveen huono suunnittelemaan mitaan ja ottamaan itteeni niskasta kiinni niin Jenna ja muut saivat miut houkuteltuun laitesukelluksen Advanced kurssille. Yksi houkuttelijoista oli kouluttajamme Erppa joka ottikin meidat ihan spesiaalikoulutukseen, kun Jennan kanssa ollaan niin hankalia oppilaita. :) Muita kurssilaisia ei siis ollut. Kyllahan myo sitten opittiin suunnistamaan veden alla eika eksytty pahemmin ja syvasukelluksestakin selvittiin ilman typpinarkoosia vaikka olin varma etta ainakin mie pimahdan siella 30 metrin syvyydessa ja rupeen tekemaan jotain holtitonta! :) Syvasukellus oli myoskin siita jannittava, etta Erppa tahto vieda meijat suorittamaan sen justiinsa Chumphon Pinnaclelille jossa hiljattain on pyoriny haita! Minuu jannitti kauheesti ja nahtiinhan me sitten vilaukselta iso Harkahai (todennakosemmin Harmaa Riuttahai). Sit kurssiin kuului kaksi vapaavalinnaista osiota joista me valitsimme lassyimmat eli kalojen tunnistuksen ja vedenalaisen valokuvaamisen. Siita sitten Australiaan virtauksiin sukeltamaan joo kun ei mitaan oikeesti hyodyllista osata! :D

Valokuvausyritysta South West Pinnaclelilla

Mitas muuta taalla ollaan hommailtu. Noh, muutaman kerran ollaan kayty pelaamassa minigolffia, vuokrattu mopo ja kayty vahan muillakin rannoilla kuin vaan paarannalla Sairee Beatchilla. Saaren parhaalla snorklauspaikalla Hing Wong Baylla Juhani on opettanu miulle vahan vapaasukellusta ja oon nyt paassy 5m ilman rapyloita. Ilma kylla riitais pidemmallekin mutta korviin hitusen sattuu kun en osaa tasata paineita niin nopeella laskeutumisella. Viela jos saan itteeni niskasta kiinni niin menen vapaasukelluksen peruskurssille. Se kestais vain 2 paivaa ja melkein kaikki paasee siella jo 20 metriin. Hui! No juhani vetelee nyt sellaisia 40 metrin pyyhkasyja joten ihan lassyyhan tuo laitesukellus on! :D  Tanaan kaytiin muuten Jennan ja Jennin kanssa hathajoogassa. Oli aika rankat 2 tuntia, kun meikalainen ei venyny yhtaan ja voimaakaan ei ollut pysya staattisissa asennoissa. Jokatapauksessa uudestaan on mentava ettei ihan toimettomana vaan ole.

Wiev Point Saireelle pain

Sit ollaan tehty Jenna kanssa paivaretki viereiselle Koh Nang Yanille joka koostuu kolmesta pikkusaaresta jotka ovat liitoksissa toisiinsa kapealla hiekkasarkalla. Kavuttiin siella nakoalapaikalle ja otettiin aurinkoa ja snorklattiin. Rusketuttinkin aika lailla ja miulta palo posket.

Koh Nang Yan

Malesiassa kaytiin myos heittamassa pikku rundi. Thaimaassahan saa olla yhtajaksoisesti 30 paivaa jos tulee maahan lentamalla. Miulla oli kylla Suomesta anottu viisumi mutta Juhani ei sellaista onnistunut saamaan Filippiineilta tullessaan. Jenna oli Phuketissa kaymassa enka mie halunnut lahtea yksin Samuille viisumiin jatkoaikaa hakemaan joten lahdin Juhanin mukaan leimanhaku matkalle Malesiaan. Tarkoitus oli paasta nopeasti takaisin Taolle jatkamaan Juhanin kurssia joten matka oli pikavisiitti Malesiaan ja lento Samuille.

Selvisimme takaisin 45 tunnissa. Voi luoja, etta oli rankkaa matkustamista: istumista, nukkumista, huonoja asentoja, kipeita niskoja, turvonneita nilkkoja ja vittuuntuneita tunteita ihan vaan leiman takia. Oli oikein mukava paasta takaisikin Taolle nauttimaan thaikkuruuasta. Malesiassa ruoka oli pahaa.


Taalla Taolla olemme viela kaksi viikkoa ja sitten vaihdamme toiselle mantereelle. 24 paiva on varattuna lennot Pethiin Australiaan joten eikohan sita uutta ja ihmeellista sitten ala loytya rutkasti enemman!

Uudet tuulet

Muutaman kuukausi hurahti Suomessa toita tehden ja rahaa saastellen kunnes oli aika pakata elama pakettiin ja lahtea takaisin maailmalle. Mukaani sain kamppakaverini Jennan jonka kanssa olisi tarkoitus matkustaa noin puoli vuotta, maaranpaana Australia. Eika suinkaan sovi unohtaa matkani varsinaista syyta Juhania joka on ollut poissa Suomesta jo kohta kokonaisen vuoden! Tarkoituksena on siis lomailla ensin muutaman kuukausi Thaimaassa josta yhta matkaa Juhanin, Hesen ja Jennan kanssa suuntaamme Australiaan tienaamaan paluumatkarahaa Working Holiday viisumin turvin.

Tyot oli lopetettu ja muuttolaatikot melkein kasassa kun lahtopaiva koitti. Haastava kyseisesta paivasta teki se harmillinen asia, etta rauhallisen lahtopaivan sijaan olimme buukanneet muuttopaivan samalle paivalle! Lainasimme hätäpäissämme pakun sri lankalaiselta mieheltä paikallisesta räkälästä. Kumpikaan meista ei ollut koskaan ennen ajanut pakettiautolla ja koska Jenna oli jo pakannut ajokorttinsa jonnekin laatikon pohjalle, jouduin mina rattiin. Onneksi ajomatka oli lyhyt ja saimme seuraavana paivana äidin ja muutaman ystavan muuttoavuksemme silla muuten emme olisi ikina selvinneet kolmeksi lentokentalle. Edellisena iltana loysimme viela Jennan ruokapoydälle uuden omistajan viedessämme polkupyorääni tutun varastoon ja muuttopaivana kuskasimme poydan reippaasti uudelle omistajalle. Muuttokuormaan se ei nimittain olisi mahtunut sillä kolmiollinen tavaraa mahtui nippanappa yhteen pakuun ja henkiloautoon. Varasto osottautui varsin erikoiseksi. Tavarat kasattiin isoon hallitilaan, vedettiin latiaan tavaroiden ymparille teipilla aariviivat, mitattiin neliot ja sen mukaisesti laskutus. Myonnettäkoon, että hiukan viimetinkaan muutto jäi mutta selvisimmepä kuitenkin kunniallisesti ja ehdimme kentälle ajoissa ennen Bekingin lentoa.

Makaava Buddha, 46m pitka ja 15m korkea Wat Po temppelialueella

Bekingiin saapuessa tuntui kuin olis takaisin Suomeen tullut. Melkein yhta kylmää ja pimeää. Onneksi ei tarvinnut poistua kentaltä vaan jatkoimme 5 tunnin odotuksen jälkeen Thaimaan lämpoon Bangkokiin. Kentalta otimme taksin ja suuntasimme suoraan Rambuttri Roudille hikiseen luukkuun Green Houseen. Aikaa Juhanin Thaimaahan tuloon oli 2,5 viikkoa joten paatimme viettaa ainakin yhden viikon Bangkokissa. Kavimme ihmettelemassa Thaimaan korkeimman rakennuksen nakymia, Grand Palacen temppeleita, Kanaaliajelun kalluvia markkinoita (joilla oli tasan 3 myyjaa), Siam Paraguen merimaailmassa saimme kulutettua jopa 5 tuntia kaloja ihmetellen seka tietysti pakolliset kauppakeskukset oli kierreltava. Lisaksi reippailimme kavellen Khao Sanilta Lumphini puistoon rauhottumaan kaupungin vilinasta ja kiersimme varsin kaikki jumppalaitteet mita puistosta loytyi. Viikonloppuna kavimme viela suurilla Chatuchak weekend marketeilla jonka jalkeen oli aika suunnitella maiseman vaihtoa. Paatimmekin ottaa varaslahdon rantaelamaan suuntaamalla Thaimaan toiseksi suurimalle saarelle Koh Changille jossa viettaisimme viikon ennen Koh Taolle lahtoa.

Jenna and Siam Ocean World

Koh Chang eli elefanttisaari oli noin kuuden tunnin ajo-ja lauttamatkan paassa Bangkokista ja erittain jylhan nakoinen saari korkeine huippuineen. Paatie saarella oli mutkainen mutta paasimme turvallisesti perille Klong Prao Beachilta etukateen varaamamme KP Hutin bungalowiin. Rannan bungat olivat yyberhoukuttelevat mutta tyydyimme majoittumaan maantasalle hiukan halvempaan mokkiin.

KP Hut 700 bahtia bunga

sitten puuhastelimme kokonaisen viikon? No otimme tietysti aurinkoa, luimme Stieg Larssonin dokkareita, vierailimme toisilla rannoilla ja kavimme pienella viidakkokavelylla. Olimme matkalla viidakossa sijaitsevalle Klong Piu vesiputouksille kunnes saimme kuulla, etta polulle paasysta taytyy maksaa 200 bathia eli n 4 euroa per larvi. Samoilta tyypeilta kuulimme, etta vesiputoukselle paasee myos jokea seuraamalla ja etsiytymalla sielta jotenkin putoukselle. No pienen eparoinnin jalkeen paatimme lahtea seuraamaan kuivunutta jokea ja ohitimme jotain viljelysalueita ja epamaaraisia mokkeja. Jouduimme lopulta pattitilanteeseen kun vastaantulevan mokin pihassa oleva piski alkoi raksyttaa meille ja meidan taytyi palata joen toiselle puolelle josta nakyikin jo ruoka ja kauppakojuja. Huomasimme harmiksemme, etta olimme rympineet suoraan lipunmyyntikojun viereen! Noh, ostimme kiltisti liput ja jatkoimme matkaa virallista polkua pitkin. Kavimme pulahtamassa viileassa makeasta vedesta muodostuneessa altaassa ja jatkoimme virkeana kampalle. Chang oli sinallaan ihan mukava ja rauhallinen saari jopa fullmoonin aikaan. Odotimme isoja rantapippaloita ja innokkaina lahdimme pirskeisiin vippiliput kourassa. Saimme ilmaisen sisaanpaasyn mutta eipa kummempia. Hyvaa live musiikkia ja rentoa menoa. Huomasimme, etta suurinosa turisteista oli keski-ikaisia venalaisia miehia. Ei paljoa houkuttanut jaada pidemmaksia aikaa saarelle, joten Bangokin kautta matka jatkuu kohti kilpikonnasaari Taoa!

Klong Piu and Me