Loppurutistuksia

Koti-Suomessa olen ollut jo muutaman kuukauden mutta en ole vieläkään saanut päivitetyksi matkani viimeistä osiota. Keväinen aurinko paistelee iloisesti ja mieli tekee ulos uusiin seikkailuihin mutta flunssainen olo pakottaa jäämään sisälle ja antaa hyvän syyn suorittaa kirjoitustehtävä loppuun. Mukavahan näitä juttuja on itsekkin lukea kun matkakuume taas iskee tai ei muista kuinka siistiä olikaan elää ilman arkihuolia. Tässä nyt viimeinkin jonkinlaista sepostusta matkani loppurutistuksesta.


Jaavan saarelta lensimme Singaporeen josta pääsee suht halvalla Borneolle. Saavuimme Singaporeen  perjantaina ja hämmästykseksemme emme meinanneet saada majoitusta mistään hostellista. Kaikki olivat täynnä, vaikka kyseisenä viikonloppuna ei tapahtunut mitään erityistä. Paikalliset nuoret eivät ilmeisesti halua mennä koteihinsa viikonloppurellestysten jälkeen vaan varaavat hostellimajoituksen turistien harmiksi. Intialaismies Ravi suostui kuitenkin majoittamaan meidät vaikkapa hostellinsa sohvalle ja pääsimmekin lopulta peruutuspaikoille. Singapore tarjosi meille hyvää ruokaa, paljon ihasteltavaa Sentosa saarella ja shoppailua kaupungin sykkeessä. Minä sain TAAS harmikseni lutikkaoireita, vaikka yhtäkään lutikkaa en sängyistä löytänyt.

Sentosa saarelta

Kutiavana matka jatkui Malesian Borneolle, jossa tapaisimme jälleen reissun miesvahvistukset. Yhteisenä tavoitteena olisi kiivetä Kaakkois-Aasian korkeimmalle vuorelle M. Kinapalulle 4090 metriin. Ennen poistumista Sabahin pääkaupungista minun oli kuitenkin mentävä taas klinikalle selvittämään kutiavaa iho-ongelmaa. Sain samat lääkkeet mitä Gili Travangilla eli kortisonia ja antihistamiinia ja sillähän ne paukamat jälleen katosivat. Olin kuulemma yliherkistynyt lutikoille ja vain yksi purema tai vain jokin ruoka-aine riitti siihen, että paukamat nousivat samoille kohdille mitä Indonesiassa. Tytöillä ei edelleenkään ollut mitään oireita joten ei voi varmuudella tietää mistä minun oireeni johtuivat. Nukuimmehan useasti samoissa sängyissä joten luulisi muidenkin veren kelpaavan.

Nämä ei oo tullu ainakaan itikoista sillä niitä ei Singaporessa ollu!

Otimme tyttöjen kanssa 10 tunnin bussimatkan Sabahin itärannikolle Sempornaan jossa näkisimme pojat uudelleen. Semporna on kalastajakylä josta pääsee helposti sukeltamaan yhdeksi maailman parhaimmaksi sukelluspaikaksi rankatulle Sipadanin saarelle. Kylässä on runsaasti sukellusfirmoja joiden kautta voi varata sukelluksia mutta parhaimpaan aikaan kannattaa tehdä varaukset hyvissä ajoin sillä suojellulle Sipadanille saa sukellusluvan päivässä vain(/jopa) 120 tankkiselkää. Me saimme luvat ja pääsimme sukeltamaan hienot kolme sukellusta saarelle jonka seinämät laskevat jyrkästi 600 metriä merenpohjaan. Virtaukset veivät meitä pitkin seinämää (ei tarvinnut paljoa potkia) ja näimme seinämän onkaloissa lepäilevän jättimäisiä merikilpikonnia jotka ajoittain lähtivät paikoiltaan uiskentelemaan meidän ohitse. Uskomatonta että jossain vaiheessa kilpikonniin ehti jopa kyllästyä, sillä niitä näki niiiin paljon. Muutama valkotäplähai myös lipui ohitsemme mutta parhaimmistona pidän yläpuolellamme tornadomaisessa muodostelmassa pyörivää jättimäistä Barracuda parvea. Siinä oli sitä jotakin. Aivan uskomaton näky!

Sipadania. Harmi kun ei ollut vedenalaista kameraa.

Sipadanilta vene meidät läheiselle Mabulin saarelle jossa vietimme ihanan laiskoja päiviä nauttien saaren kauneudesta ja alkeellisuudesta. Päivisin oli todella kuuma eikä voinut muuta kuin maata katoksessa laiturilla puolialasti ja odottaa viilentävää iltaa. Päivisin ei ollut sähköä eikä siten tuulettimetkaan helpottaneet oloa. Mabul on hyvin pieni saari mutta silti siellä on kaksi eri kylää saaren eri päissä. Suuri osa asutuksesta on rakennettu veden päälle tolppien varaan ja ikkunasta on ilmeisen helppoa heittää roskat mereen kun ei niin pienellä saarella mitään kaatopaikkaakaan ole. Tästä syystä rannat olivat todella likaisia ja ainakin Scuba Junkie järjesti joka viikko rantojaen puhdistusta. Mekin osallistuttiin ja saatiin lyhessä ajassa melko iso saalis.

Tässä päivän roskasaalis. Yleisin ja ja ällöttävin roska minkä löysi rannalta oli vaippa.

Kerran sellanen lipui snorklatessakin vastaan.

Mabulin asutusta meijän ikkunasta katsottuna

Mabulin parempi hotelli

Mabulin toista kylää

Saarielämän jälkeen suuntasimme nokat kohti viidakkoa. Kävimme Sepilokissa vierailemassa orankien kuntoutuskeskuksessa jossa nälkiintyneitä ja hylättyjä orankia opetettiin jälleen selvitymään luonnossa. Borneon tai ainakin Sabah alueen metsät on kutakuinkin hakattu pois ja tilalle istutettu palmuöljyviljemiä joilta orangit eivät löydä ravintoa. Nälkiintyneinä ne sitten haahuilevat viljemillä joista paikalliset toimittavat niitä keskukseen. Kuten Sumatran orangit myös Borneon lajitoverit ovat hyvin uhanalaisia. Sepilokin keskus on maailmanlaajuisesti kuuluisa orankien avustaja. Turisteja vierailee paljon keskuksessa ja lahjoittaa rahaa orankien auttamisen hyväksi. Kahdesti päivässä viidakkopolulla voi maksusta käydä katsomassa orankien syöttöhetkeä. Mutta jos haluaa autettisemman kokemuksen orangeista, suosittelen Bukit Lawangin viidakkotrekkejä.

Sepilokin versio "taistelevista metsoista"

Mummotourille menossa. Sillan rakentaminen oli kesken joten toisella puolen odotti uusi kyyti. 

Alien pimeässä viidakossa

Lisäksi kävimme yön yli kestävällä mummotourilla jossain Sepilokin lähistöllä. Tarkoituksena oli nähdä nenäapinoita. Niitä kyllä näkyikin tosi paljon puitten oksistossa meidän lipuessa veneellä ohitse. Lisäksi näimme Hornbill lintuja ja muutaman orangin. Täysin luonnonvaraisena siis. Yöllä kävimme vielä pikku kävelyllä viidakossa katsomassa mitä sieltä löytyy. Mummoilun jälkeen olimme valmiina pääkoitokseen eli vuoren valloitukseen.

M. Kinapalun huippuja

Iloiset trekkaajat

Jalkapalloa 3.270 metrin korkeudessa

Kahden päivän ja yhden yön matka alkoi Kinapalu Parkista vähän epäilevin tuntein. Jenna oli saanut edellisen illan tankkausruuasta ruokamyrkytyksen ja koko hostelli kuuli sen oksentelevan läpi yön. Miullakin olo oli vähän huono mutta kaikki päättivät lähteä matkaan. Kävimme toimistolla laittamassa paperi ja lupahommat kuntoon sekä tapasimme maksamamme oppaan. Ilman opasta alueelle ei pääse mutta hänestä ei kyllä ollut mitään hyötyä, kun reitit on merkitty tosi selkeästi. Meidän opasta ei homma näyttänyt muutenkaan kiinnostavan mutta kyllä se perästä kuitenkin tuli viihdyttäen itseään angry birds peliä pelaten.


Reitti välietapille Laban Rataan oli melko helppokulkuinen mutta ohut ilma-ala sai puuskuttamaan ja pakotti lepäämään vähän väliä. Laban Ratassa majoituimme 6 hengen dormissa, söimme ja kävimme levolle. Aamyöstä jatkoimme matkaa yön pimeydessä ja saavutimme huipun juuri auringon noustessa. Näkymät olivat huikeat mutta oli sen verran kylmä ja kova tuuli ettei kiikareita viitsinyt edes kaivaa. Hetken ihasteltuamme maisemaa lähdimme kylmissään paluumatkalle. Oli mielenkiintoista kävellä sama reitti päivänvalossa kun pimeässä kuvitteli etenevänsä jossain vuoren reunalla ja ainakin minä pidin jatkuvasti köydestä kiinni peläten putoamista. Paljastui kuitenkin, että köysi kulki pääosin laakealla kalliolla joten pelko oli turhaa. Laskeutuminen oli paljon helpompaa kuin nouseminen vaikkakin nilkat olivat kovilla kumpaankin suuntaan mentäessä. Kinapalun valloittaminen oli kuitenkin erittäin hieno loppuhuipennus yhteiselle matkalle ja tästä alkoi vuorenvalloitusinto vaan kasvamaan. Seuraavaksi voisi kiivetä Afrikan korkeimman vuoren Kilimanjaron joka ylettää 5895 metrin korkeuteen merenpinnasta. Sitä siis suunnittelemaan.

Pikku-ukot vuorella

Alas menossa

Jenna laskeutuu. Tuo keltakypäräinen japanilainen jumitti paikallaan pitkääään. Tais vähän jännittää. 

Loppumatka menikin sitten yksin reissatessa juuri kun olin alkanut tottua porukassa olemiseen. Aivan yksin en kuitenkaan ole reissannut aiemmin montakaan päivää joten paluumatkalle valitsin tutut kohteet. Malesiassa tuli joku sekaannus minibussin kanssa ja meinasin päätyä Lantalle Koh Taon sijaan. Rajalla miut järkättiin kuitenkin toiseen kyytiin jota kautta pääsin perille sinne minne pitikin. Oli taas niin helpotus päästä Thaimaan puolelle vaikka sielläkin matkustaminen on melkoista säätöä. Oli kiva päästä Taolle tutuille rannoille ja kävin kunnon juoksulenkinkin siellä heittämässä jonka päälle otin kunnon hieronnan. Ihanaa rentoutumista. Kaikki meni hyvin mutta Bangkokissa olin taas puremilla ja sängystä löyty yks lutikkakin viimeisenä yönä. Suomessa oli edessä kunnon varotoimepiteet. Äidin luokse taksilla, takapihamaalla ilkosilleen riisuutuminen ja suoraan kuumaan saunaan. Seuraavana päivän kaikki tavarat ja vaatteet pihalta jätesäkkiin ja nekin kuumaan saunaan. Aluks tunti sujetussa jätesäkissä ja sitten kaks tuntii leviteltynä lauteille. Sit likaset vaatteet pesuun. Tää keino on ainakin tepsiny eikä uusia puremia ole tullut alun vainoharhailusta huolimatta.

Bangkok

Nyt on kiva olla Suomessa ja nauttia taas arjesta puolen vuoden lepotauon jälkeen. Jos jollakulla elämä ei tunnu miltään ja kaipaa jotakin uuttaa niin reissuun vaan niin johan taas arki maistuu. Loppuun vielä kiitos kaikille lukijoille! Toivottavasti tästä blogista sai edes vähän inspiraatiota ja vinkkejä tuleviin seikkailuihin. Nauttikaa elämästä!

Terkuin Anni