Western Explorer bussin kyytiin hyppasi 10 nuorta viidesta eri kansalaisuudesta ja suuntasimme nokan kohti pohjoista. Ensimmainen kohteemme oli Cervantesissa Nabungin kansallispuistossa sijaitseva Pinnacles Desert, jossa tuhanisa vuosia sitten muodostuneet kalkkikivipatsaat seisovat. Suurimmat 5 metria korkeita ja pienimmat vain kynan paksuisia tikkuja kurottamassa kohti taivasta. Pienen aavikkokavelyn jalkeen paasimme sand boardaamaan hiekkadyyneilla. Pienet lumilaudat siis alle ja persemakeen dyyneille. Hiekkaa oli joka paikassa ja meidan pikku bussikin liattiin heti alkuunsa.
Jennan kanssa jumitetaan takana. Kynttilavahaus ei onnistunut.
Matkaa yopymispaikalle Geraltoniin oli varmaan 5 tuntia ja viimeistaan tassa vaiheessa kaikille selkeni miten iso lansi-Australia oikeastaan on. Tulisimme viettamaan suurimman osan matkasta autossa nukkuen silla ajamista jokaiselle ajopaivalle tulisi aina vahintaan 600km. Heratys aamulla klo 5 ja matka jatkui kohti Kalbarrin Kansallispuistoa jossa osa porukasta kokeili Abseilingia eli pystysuoralta seinalta koyden avulla laskeutumista. Kavimme uskomattoman kauniissa paikoissa kavelemassa kuten Z Bend Gorge nimisen rotkon pohjalla ja hieman kauempana ihmettelemassa kalliosta muodotunutta luonnon ikkunaa.
Natures Window
Matka jatkui tuttuun paikkaan Shark Bayhin jossa yovyimme Denhamin kylassa. Aamulla taas aikaisin ylos ja Monkey Mian delfiineita katsomaan. Uutta meille oli Aborginal Bushwalk jossa paikallinen orggis kavelytti meita puskoissa ja kertoi mita kaikkea sielta voi syoda, kayttaa laakkeena, mista loytaa vetta ja miten tunnistaa eri elainten jalkia. Han kertoi myos omasta kulttuuristaan ja siita miten he saalistavat esim kilpikonnia ja dugongeja ravinnokseen. Ihan mielenkiintoinen kavely. Mitaan muuta uutta Shark Bay ei antanut.
Seuraavana vuorossa oli Coral Bay ja Ningaloo Riutan vapaa tutkiskelu. Lisamaksusta olisi voinut kayda laitesukeltamassa tai snorklaamassa manta raytten kanssa. Rahat oli kuitenkin loppu ja sen verran kallista muutenkin, etta paatettiin olla menematta. Muutamat kavi viimeksi mainitulla ja naki parvittain mantoja, rauskuja, delfiineja seka kilpikonnia. Me jennan kanssa omatoimisnorklattiin ja uutena juttuna nahtiin rauskuja, jotain isoja uusia kaloja ja vielottia korallia. Kilpikonnaa yritimme etsia mutta sellaista ei taaskaan nakynyt. Sita vastoin rannalla oli jatti iso lisko! Jos uudestaan joskus menen Coral Bayhin niin kylla sen 150 dollaria maksan ja menen snorklaamaan mantojen kanssa. On kuulemma melko vaikuttava naky, kun siipivaliltaan nelimetriset mantat liukuu siun alapuolelta.
Auto hajosi seuraavana paivana juuri kun olimme lahdossa. Joku sellainen vika siina oli, etta taytyi tilata uusi auto Perthista n. 1000 km:n paasta. No onneksi me paasimme toisen saman firman auton kyytiin uusien naamojen keskelle ja jatkoimme Exmouthiin suunnitelmien mukaisesti. Oppaamme jai odottamaan uutta autoa ja tuli perasta muutaman paivan kuluttua. Nyt porukkaa olikin 10 sijasta 20 ja uusi oppaamme joutui vahan inspiroimaan ruokatarvikkeiden kanssa jotta kaikille riittaisi murkinaa. Hyvat poperot me kuitenkin kokkasimme ja kaikille riitti ruokaa paitis Jennalle. Meilla oli aina tosi hyvat ruuat ja kaikki auttoivat ruuanlaitossa. Vahan vaan hygieniapuoli taisi lipsua mutta kukaan ei mitaan tautia saanut.
Exmouthissa oli luvassa lisaa snorklausta. Piti ihan rapylat vuokrata, kun opas pelotteli etta virta saattaa olla liian voimakas. Paikka oli Turquoise bay ja virta tosiaan oli voimakas. Sai ihan tosissaan potkia etta paasi kauemmas rannasta tai takaisin rantaan. Ja mitas siella nakyikaan…uutuutena iso laatikkokala ja varmaan metrin mittaisia trumpettikaloja. Vesi oli edelleen hiton kylmaa aivan kuten oli Monkey Miassa paasiaisena. Valilla taytyikin tulla rannalle lammittelemaan. Osa lahti taas lisamaksutoimintaan eli talla kertaa valashain kanssa uiskentelemaan. Takaisin tullessa meidan ryhman laakarijasenella oli levea hymy naamalla. Voi vaan arvata miten siistia oli ollut.
Miulle sattui pikku vahinko kun tyhjensin vahingossa kamerani muistikortin. Ei siis kuvia alkumatkalta, onneks ei paljoo harmittanu. Illalla kavimme katsomassa auringon laskua majakalla ja takaisin tullessa saapui myos oppaamme kera uuden auton. Seuraavan paivana matka jatkui kohti Karijinin kansallispuistoa keskelle ei mitaan ja autosta puhkesi rengas. Ajamme cattle stationille ja huomaamme etta toinenkin rengas on puhki. Mukana on vain yksi vararengas mutta jotain saatoa ne miehet tekvati ja parin tunnin pasta matka taas jatkui. Karijini on Australian toiseksi suurin kansallispuisto 600 000 hektaarin pinta-alalla. Siella ei passaa renkaiden enaa puhkeilla. Leirinta alueemme nimi oli Eco retreat jossa meilla oli kolme isoa teltaa ja kaasugrillit. Mie vahan petyin kun luulin, etta mennaan jonnekkin pusikkoon ja pystytetaan teltat ite. No teltassa ei tullut nukuttua kuin yksi yo. Kannettiin ulos meijan swagit (sellaiset pussit minka sisaan mennan makuupussin kanssa) ja nukuttiin taivasalla. Viimenen yo oli niin kylma, etta menimme suosiolla telttaan. Karijini oli miulle ja monelle muulle matkan kohokohta. Vietimme siella kolme yota ja kahtena paivana kavimme seikkailemassa Gorgeissa (suomennosta en tieda) eli tavallaan rotkoissa joita vesi on keivertanut miljoonien vuosien ajan. Rotkojen pohjilla oli vesiputouksia ja altaita joissa kavimme uimassa. Maksullinen vaihtoehtotoiminta sisalsi paasyn vaikeimmille alueille joista ei olisi selvinnyt ilman koysia ja valjaita. Meille jotka eivat sinne lahteneet oli ilman koysiakin aivan mahtava paiva. Meita oli vain 5 tyttoa joten vauhti oli leppoisa ja saimme rauhassa nauttia nakemastamme. Kylla taas oli drybag hyodyksi kun pystyi viemaan kameran paikkoihin missa se muuten olisi mahdotonta. Valilla nimittain rotkon pohjalla oli vetta niin paljon ettei matkaa olisi voinut jatkaa ilman uimista.
Renkaanvaihtohommia
Kiipeilya. Tuolta ylhaalta tultiin.
Mie melko pohjalla
Karijinissa oli muutama muukin mieleenpainuva sattuma. Pelastimme pusikossa majaileet hipit joilta oli vesi loppunut ja tarjosimme heille kyydin. Nama olivat oikeita hippeja. Nainen oli jossain aineissa eika mies tuntunut osaavan puhua mitaan. Nainen oli taatusti karvaisempi kuin mies ja han halaili jatkuvasti meita kaikkia. Hyvan nakoinen nuoripari kaikenkaikkiaan. Bussi haisi hielle senkin jakeen kun jatimme heidat eraaseen risteykseen. Yllatykseksemme bongasimme heidat viela kerran tienvarresta ja Broomessa he muuttivat samaan hostelliin. Voi etta niita hikisia halauksia joita koinkaan naiden hippien kanssa.
Ja toiset sankarit tapasimme Weano Gorgella. Nailla rotkoilla on aina tarkkaan kerrottu minka asteisia eri reitit ovat ja minne sinun ei missaan nimessa kannata menna ilman asianmukaista opasta ja varustusta. No muutama ranskalaispoika meni polleana varoituksista huolimatta alueelle jonne ei olisi pitanyt menna. Yksi kavereista oli kuitenkin fiksumpana jaanut katsomaan ja kuinkas ollakkaan kolmen metrin vesiputousesta ei ehka paasekaan kovin helposti takaissin ylos. Kielekkeelle jaanyt kaveri meni sitten soittamaan emergency puhelun mutta kukaan ei vastannut. Meidan opas sai onneksi neuvoteltua pojat turvallisesti ylos nayttamalla heille helpoimman reitin. Toivottavasti pojat jotain oppivat. Gorget ovat melko vaarallisia paikkoja. Vesisateen aikaan niihin ei saa menna koska kaikki vesi tulvii sinne. Lisaksi kivet ovat melko liukkaita ja kompastumisia ja liukastumisia sattuu. Itse potkaisin uidessa teravaan kivenraunaan. Tavalliset puhelimet eivat kansallispuistossa toimi eika ilmeisesti toiminut rotkon huipulla oleva hatapuhelinkaan. Meilla oli autossa sateliittipuhelin mutta onneksi sita ei tarvittu.
Haikein mielin jatimme Karijinin ja suuntasimme kohti maaranpaatamme Broomea josta melkein kaikki olivat varanneet hostellikseen caple beach backpackers hostellin. Matkan varrella kavimme syomassa aamupalaa 80 mile beachilla. Rannalla ukko skannaili maata metallinpaljastimella. Han etsi verkoista irronneita lyijupainoja joista han kertoi vaimonsa tekevan koruja. Mina olisin halunnut etsia jattilaiskilpikonnien jalkia silla kyseinen ranta on niiden suosima munimisalue. En kuitenkaan loytanyt muuta kuin isoja simpukoita ja rannalla ajautuneita meduusoja. Olihan sekin jotain.
Lounastauon pidimme satamakaupunki Port Hedlandissa joka on tunnettu kaivostoiminnastaan. Matkan varrella olimme jo nahneet pitkan pitkia junia matkalla kaupunkiin hakemaan rautaa, suolaa yms. Vuonna 2001 pisin juna oli ollut 7,4 km:n luikero. En tieda onko ennatysta sen jalkeen rikottu. Tasoristeuksessa saa jokusen aikaa odotella kun tama hitaasti meteleva potkyla menee ohi.
Tourin viimeisen yon vietimme karja-asemalla pienissa huoneissa. Talon nurkalta nain ensimmaiset kengurut. Tai jarestyshan menee niin, etta ensin nain kuolleita kenguruita teiden varsilla, sitten nain niiden jalkia hiekassa, pimean aikaan niita loikki meidan auton eteen ja lopulta nain 20m paassa kolme elavaa. Wou! Niin ja soimmehan me Karijinissa kengurupataakin.
Broome osottautui melko pieneksi mutta viihtyisaksi kaupungiksi. Etaisyydet oli taallakin pitkat. Hostellilta 5km matka keksustaan eika siina valissa ollut mitaan. Itse ranta Caple Beach on 22 km pitka, kirjan mukaan se on “one of the top five beches in the world”. Kavimme siella yhdessa katomassa auringonlaskua jonka jalkeen porukkaa alkoi lahtea Broomesta yksi kerrallaan. Jenna ja mina ostimme 45 paivaa voimassa olevan GreyHoundin bussilipun Broomesta Darwiniin. Matkan varrella saa jaada pois millon haluaa ja meidan paamaarammehan on Kununurran kyla jossa pojat ovat meita odottaneet viikon ajan.
Bussimatka oli mielenkiintoinen. Koska noin puolet Broomen asukkaista on aborginaaleja, olimme melkein ainoat lansimaalaiset bussissa. Aborginaalit ovat omituista sakkia. Melkein kaikki on kannissa viettamassa aikaa nurtseilla ja pusikoissa. Bussiasemalla oli varsin puolisukua saattamassa jokaista orggista ja bussi lahti matkaan sukulaisten itkuhuutojen saattelemana. Alamolo oli melkoinen! Matkan aluksi ilmoitettiin tarkat vessankaytto ohjeet ja tasmennettiin viela lisaksi, etta alkoholin ja huumeiden kaytto bussissa on kiellettya. Osa mummoista oli jo valmiiksi kannissa ja tukkoonhan se vessa lopulta meni. Orkkikset ei paljoa hygienista valita. Voit haistaa kunnon orkkiksen 50 metrin paasta ulkoilmassa. Bussin lampotila oli saadetty jaatavan kylmalle varmaan juuri siksi ettei haju olisi niin kamala. Matkamme kesti 12 tuntia ja jokaisella pysakilla oli kansoittain orkkiksia vastassa sukulaisiaan keskella yota ja aina ne jonnekkin pusikkoon havisivat.
No se siita matkasta. Lansi-Australiaa on nyt nahty tarpeeksi ja istuttu auton kyydissa varmaan 5000km ellei enemmankin. Nyt olen ollut Kununurran kylassa kuukauden paivat ja toitakin irtosi kolmen viikon odottamisen jalkeen. Normaalisti taalla on kuivakausi mutta nyt hyvin epatavalliset sateet ovat sekoittaneet farmityot. Jenna ei jaanyt odottamaan toita vaan jatkoi matkaa omillaan. Itse olin ihan rahoton ja sainhan lopulta toita. Paasin melonien lajittelijaksi pakkaamolle, koska sateiden takia melonit ovat mutaisia niin lajittelun yhteydessa yritan sitten pesta niita parhaani mukaan liukuhihnan kuljettaessa mutameloneita eteenpain pakkaajille. Nyt pariin viikkoon ei ole enaa satanut ja lajittelu on helppoa hommaa. Heitan huonot melonit roskiin ja siina sivussa vahan maistellaan milta melonit maistuu eri paivina. Tyoporukka koostuu suurimmaksi osaksi japanilaisista jotka ovat aivan mielettoman mukavaa sakkia ja meidan aussi superveisorikin on ihan ylireilu. Painetaan toita 7 paivaa viikossa mutta siltikin voin melkein sanoa, etta tama on paras tyo mita minulla on ikina ollut.
Kununurra, Hidden Valley
Miun tyomaa
Enaa viikko toita ja sitten on aika lahtea kotiin. Palkka melonien lajittelijana olisi sama kuin sairaanhoitajalla Suomessa joten tekisi kylla mieli jaada Kununurraan. Ehka tulen takaisin syksylla. Eihan sita koskaan tieda. Odotan kuitenkin jo Suomen kesaa seka kavereiden ja perheen nakemista. Edessa on kolme paivaa matkustamista. Ensin Darwiniin, sielta Singaporeen ja Bangokin kautta Helsinkiin. Jenna tulee Suomeen omaa reittiaan ja pojat jaavat viela ainakin kuukaudeksi toihin istuttamaan Sandal puita. Sopeutuminen yhteiskuntaan alkakoon. Voi tuntua vahan hassulta asua kesa yksinaan kolmiossa kun Kununurrassa olen asunut 10 hengen huoneessa 9 pojan kanssa. Toivottavasti kaverit pitaa huolen etten hoperoiry! Nahdaan. Suomessa olen 22.6.Over.
