Purjehdusta ja tulivuorien valloitusta

Rio Dulcessa paadyimme vahan kalliimpaan majoitukseen Hotel Kenguruun, joka sijaitsi Izabal jarven rannalla mangrove kasvillisuuden keskella. Kajakkeja sai vuokrata ilmaiseksi, joten meloimme laheisella Castillo De San Felipe linnakkeella joka on rakennettu aikoinaan merirosvohyokkayksian varalta. Seuraavana paivana otimme kollektiivon ja lahdimme pulikoimaan kuumalle vesiputoukselle Finca Paraisolle, joka on kuulemma maailmassa ainoa laatuaan. Putouksen vesi oli tulikuumaa mutta altaan vesi olikin kylmaa lapivirtaavan joen vuoksi. Todella mukavan selkahieronnan putouksessa sai mutta kauaa me ei jaksettu uiskennella silla kylmahan siina tuli pulikoidessa ja lisaksi ryhma korealaisia valtasi koko paikan.

Finca Paraiso

Reissusuunnitelmien kannalta hauska kaannekohta tapahtui, kun hotellin laituriin saapui purjevene. Juhani katseli venetta niin lumoutuneena, etta missattiin toinen vene minka piti vieda meidat katsomaan kanjonia. Purjeveneen omistaa uusi-seelantilainen Mike joka vie ajoittain turisteja purjehtimaan ja paadyimmekin auringonlaskupurjehdukselle australialaisen pariskunnan kanssa. Jauhoimme asioita purjehtimisesta kunnes tuli puheeksi, etta voisimme lahtea yhdessa Belizeen purjehtimaan ja katsomaan saaria. Aussipariskunta Paul ja Kate olivat nimittain matkalla sinne suunnalle ja mika olisikaan jannitavin tapa taittaa matkaa kuin purjehtien. Kukaan meista ei ollut aikasemmin purjehtinut, joten kokemus olisi kaikille ikimuistoinen ja kapteenikin oli suostuvainen matkaan pienien hintaneuvotteluiden jalkeen. Muutama paiva myohemmin olimmekin sitten jo porukalla laiturin nokassa isojen ruokaostosten kanssa valmiina matkalle. Paamaarana Belizen kyla Placencia.

Ikimuistoinen matkasta todellakin tuli. Kommelluksia sattui kun Mike antoi Juhanille ja Paulille ehka vahan liikaa vastuuta. Koko ajan ne siella ruorissa roikkuivat ja navikoivat Miken ottaessa rennosti. Ensinnakin moottori hajosi heti alkumatkasta mutta onneks sen pystyi korjaamaan muutaman tunnin jaahdyttelyn jalkeen. Etaisesti jai korviin soimaan Miken sanat "muistakaa katsoa valilla mittareita" mutta eipa sitten kuitenkaan muistettu. Moottorin hihna oli pudonnut ja jaahdytys ei toiminut ja lammot oli tapissa ties kuinka kauan. Taman jalkeen muistettiin aina tarkailla mittareita! Lisaks me ajettiin kalastusverkkoihin mutta ei onneks jaaty kiinni. Tokana paivana paastiin kunnolla purjehduksen makuun ekaa kertaa (alkumatka oli moottorilla menoa kanjonissa) kun vene vahan keikahti. Oli kivan tuulista ja Juhani ohjasi pikkusen vika suuntaan. Mie olin just arkana mennyt sisalle hakemaan jotain ja silloin keikahti. Tavarat mukaanlukien iso kylmalaukku rysahti lattialle ja sen sisalta avattu maitotolkki ja jaat valuivat valtoimenaan. Ikkunasta naky vaan vetta ja sitten meni jalat ihan makarooniks! :D Ei siina kuitenkaan mitaa hataa ollut vaikka muut paitsi Mike saikahti. Piti vaihtaa vaan toisenlainen purje ja sit mentiin vinossa purjehtien. Paha olo oli muutenkin eika maidon luuttuaminen kuumassa ja keikkuvassa kajuutassa auttanut yhtaan. Kommellukset eivat viela tahan loppuneet. Eraana paivana olin paivaunilla kun alko jyrina. Koli pamahteli pohjaan. Onneksi meilla kuitenkin oli toimiva moottori ja saimme itsemme irti vahan ajan kuluttua ja matka jatkui iloisesti. Olipa meilla niin mukavaa, etta paatimme jatkaa purjehdusta muutamalla paivalla.

Yoksi ankkuroimme aina jonkin saaren suojaan tuulelta ja aalloilta. Aamulla snorklasimme ja paivalla vaihdoimme paikkaa siten, etta ennen pimeaa olimme jo ankkuroineen veneen uuteen paikkaan. Vierailimme pienilla saarilla joista osa oli asutettuja ja osa oli ihan autioita. Snorklausnakymat olivat useimmiten hienoja. Koralli oli hyvaa ja kaloja ja elamaa riitti ihmeteltaviksi. Laughing Bird saarella snorklaillessa Eagle Ray pariskunta pyori meidan ymparilla lahietaisyydella ja isokokoiset Barracudat seurasivat meita parvessa. Yolla vesi sakenoi sinista valoa joka tuli jostain plaktonista ja oli siella isompiakin valoa tuottavia elukoita. Purjehtiessa Delfiineja nakyi monesti ja pari kertaa ne uiskentelivat veneen nokassa pidemmankin aikaa. Ihan siistia siis.

Kalliiksi matka ei kuitenkaan tullut. Ruokineen, bensoineen ja kansallispuistomaksuineen yhdelle paivalle tuli hintaa 31 euroa jolla saimme hienon uuden kokemuksen. Tarkoitus oli purjehtia viisi paivaa mutta me Juhanin kanssa vietimme veneessa yhteensa kahdeksan yota. Emme jaaneetkaan Placenciaan vaan purjehdimme Miken kanssa takaisin Rio Dulceen silla halusimme nahda viela lisaa Guatemalan luontoa. Hondurasin ja El Salvadorin suunnitelmat saivat siis jaada taakse.

Maihin tullessa kesti muutaman paivan kunnes keikkuminen loppui. Antiguassa paasimme vihdoin suihkuun ja mina lompsin kampaamoon ja leikkuutin tukan lyhyeksi. Veneessa olin kyllastynyt likaisiin hiuksiin silla merivesi ja saippua ei sita kovin puhtaaksi saanut. Muutenkin oli aika vaihtaa mallia silla toinen puoli oli jo valmiiksi leikattu kaljuksi Lanquinissa.

Halusin ehdottomasti nahda "maailman kauneimman jarven" Lake Atitlanin joten suuntasimme sinne. Atitlan jarvi on muodostunut suureen kraateriin ja sita ymparoi monet tulivuoret ja pienet kylat joissa ihmiset kayttavat perinteisia vaatteitta. Jarvella paasee kulkemaan venetaksilla kylasta toiseen 25 quetzalin hintaan. Me paadyimme majoittumaan kylaan nimelta San Pedro joka sijaitsee saman nimisen tulivuoren juurella. Pitihan sinnekin kiiveta joten maksoimme oppaan tulivuorelle jonka huippu on 3020 metrin korkeudessa. Kiipeaminen oli kamalan rankkaa viikon veneessa lojumisen jalkeen! Kuljimme kahvi-ja maissiviljelmien lapi ja meidan mielesta San Pedro oli enemmankin tavallinen vuori. Viimeisesta purkautumisesta on kulunut yli 2000 vuotta joten kasvillisuus oli peittanyt sen kokonaan. Ei ollenkaan samanlainen kuin Pacaya mutta hienot nakymat huipulta silti oli! Kiipeamiseen ja laskeutumiseen meilta meni yhteensa 7 tuntia, joka oli varmaan keskiverto vauhti.

San Pedron huipulla oli kiva olla. Ei edes tuullut.

San Pedrosta piti paasta Quetzaltenangoon kiipeamaan lisaa tulivuoria ja moikkaamaan Floriania, joka oli siella espanjan opiskeluiden kimpussa. Minibussi olisi maksanut havyttomia, joten lahdimme katsomaan hintoja Panajachelin kylaan. Hinnat oli 20 euroa siellakin joten yon jalkeen lahdimme matkaan ensimmaista kertaa chikenbussilla ja hinta oli vain 2,5 euroa. Matka oli oikein hauska! Kaikki oli menossa toihin joten bussi oli aivan taynna ja Super Marion nakoinen mies piti huolen, etta kaikki paasevat kyytiin huutaen ja viuhtoen villisti tien vieressa seisoville ihmisille. Bussi pysahteli tietenkin aika paljon poimiessa ihmisia kyytiin mutta kauaa se ei pysahdyksissa koskaan ollut. Kiihdyttaessa tuntui kun rakettissa olisi ollut ja vauhti olikin huimaa mutkaisilla teilla. Moni kyytia haluava jai tienposkeen silla ei niin kovasta vauhdista voinut pysahtya jokaiseen mutkaan.

Quetzaltenango eli tuttavallisemmin Xela oli hieno kaupunki mutta siella oli hiton kylma pimean aikaan! Meidan hotellihuoneessa oli yolla vain 15 astetta lamminta joten sai laittaa monta paitaa paallekkain kun ulos lahti. Kaupungissa oli valmistauduttu jouluun isoin joulukuusin ja jouluvaloja oli viritetty sinne sun tanne, ihme kylla hyvalla maulla. Floriania oli mukava nahda ja rupatella. Han oli kaynyt samoissa paikissa kuin mekin mutta eri aikataululla.

Meilla oli kaikilla tulivuoren valloitukset mielessa mutta Florian tahtasi opsikelukavereineen Keski-Amerikan korkeimmalle tulivuorelle Tajumulcolle 4220 metrin korkeuteen. Me ei jaksettu lahtea sille reissulle silla koko hommaan menisi matkoineen vuorokauden verran. Sen sijaan me halusimme nahda laavaa ja sita nakyisi maailman vaarallisimpiin tulivuoriin lukeutuvan Santiaguiton kraaterissa (2520 m). Parhaan nakyman saadakseen tulisi kiiveta yolla viereiselle Santa Maria tulivuorelle (3572m) joten me suuntasimme sinne. Matkaan lahti taskulamppuineen kolme pariskuntaa ja paikallinen opas klo 00.12. Kaupungin valot ja tahdet nakyivat kauniisti meidan kiivetessa suht helppoa makea ylos. Ylempana maa oli kuurassa ja pysahdellessa tuli todella kylma. Paasimme huipulle neljan aikoihin ja huomasimme, etta koko paikka oli taynna telttoja ja muita viritelmia. Taallahan on perhana muitakin! Koko kiipeamisen ajan oli hieno tunne, etta ollaan ainoat koko tulivuorella. Pimeassa pystyimme erottamaan oranssin laavan Santiaguiton kraaterissa mutta koska huipulla oli niin tuulista ja kylmaa, oli hakeuduttava suojaan. Paikalliset olivat kyhanneet nuotion jonka lampoon mekin hakeuduimme odottaessa auringon nousua. Voin kertoa, etta oli kylyma odotella! Auringon lopulta noustessa paljastui upea nakyma tulivuoriketjusta mukaan lukien kaksi jo kiipeamaamme huippua. Alapuolella nakyi Santiaguiton koko komeus. Alaspain meneminen oli mukavaa kun lopultakin naki kaikki paikat missa oli yolla kulkenut. Kaikki tietenkin osoittautui ihan erilaiseksi mita oli kuvitelut. Maisema muistutti miun mielesta etaisesti muumilaaksoa. :)

Mie huipulla auringon noustessa ja Santiaguito alempana.

Santa Marian varjo ja korkein nyppyla takana on Tajumulco.

Volcanic chain and Fuego giving little bit of smoke.

Oli aika jattaa Guatemala taakse ja jatkaa takaisin Mexicoon. Siita seuraavalla kerralla...
Talla hetkella ollaan Mexicossa Tyynen valtameren rannalla Puerto Escondidossa. Odotellaan bussia Aku Ankan lempilomakohteeseen Acapulcoon. Paikalliset ovat meita kovasti varoitelleet paikan vaarallisuudesta mutta saa nahda miten meidan kay. Kuvia en nyt talla paivityksella pysty laittamaan mutta laitan heti tilaisuuden tullen. Oikein mukavaa joulun odotusta sinne Suomeen ja muuallekkin!

Paljon vetta ja hyttysia

Matka jatkui Chetumalin kautta lautalla Belizen pienelle Cay Caulker saarelle. Lauttalippu maksoi vain 250 Mexicon dollaria mutta tyssasi heti alkuunsa. Joku ukko ei suostunut maksamaan sakkoja liian pitkasta maassaolosta ja koko lautta joutua odottamaan sita yhta ukkoa melkein 2 tuntia. Belizen rajamuodollisuudet hoidettiin San Pedro saarella. Miulta kysyttiin hirveen tarkasti kaikkea kummallista mm. mista olen kuullut tasta maasta johon vastasin, etta kartasta katoin :) Olin vahan hammentynyt, kun kaikkialla oli vain gansterin nakoisia mustia miehia. Saavuimme Cay Caulkerille myohaan illalla ja lahdimme heti etsimaan kamppaa joka olikin tooosi jannittavaa. Kavelimme pienia tyhjia teita pitkin ja pusikoista kuului kauheata kolinaa ja roskien rapistelua eika me nahty mita siella oli. Mie olin ihan kauhuissani! Loysimme etsimamme cabanjan ja selvisi etta ne aanet tuli isoista ravuista, jotka lymyilee pusikoissa ja etsii ruokaa yms. Taskulampuilla katsottuna niita olikin paljon! Samoin kuin itikoita jotka oli tosi hajyja! Muuta elainmaailmaa nakyikin sitten enimakseen veden alla. Snorklaustourilla nakyi mm. isoja mureenoita, grouppereita, paljon nurse sharkkeja ja muutama seurallinen rausku jotka tuli todella lahelle ja niita pysty koskettamaankin. Lopulta kovan etsimisen jalkeen loysimme pohjasta myos ruokataukoa pitavan ison manaatin eli merilehman. Tama merilehma ei tosin ollut kovin innokas uiskentelemaan meijan kanssa vaan jatkoi pienen hetken paasta matkaansa. Ehdimme kuitenkin nahda hyvin sen muutaman metrin paasta ja aikamoinen laskimakkarahan se oli. Ekaa kertaa todella harmitti kun ei ollut vedenkestavaa kameraa!

Nurse Sharks

Flores nakoalapaikalta

Cay Caulkerilta jatkoimme Belize Cityn kautta Guatemalaan Floresin saarelle Los Amigos hostelliin. Floresista jarjestetaan trekkeja El Mirador nimisille May raunioille ja paatimme heti, etta sellaiselle trekille lahtisimme heti kun muitakin innokkaita olisi. Saa oli kuitenkin koko ajan sateinen Tyynella Valtamerella riehuvan hurrikaanin takia ja Karibianmerellekin alkoi muodostua myrskya. Pidimme sadetta viikon verran ja kirosimme hyttyisia joita tunki meijan puutaloon joka raosta. Kavimme paivareissulla upeilla Tikalin Maya raunioilla jossa jouduimme makaraisten syoteiksi. Hyttysmyrkky ei paljoo auttanut. Takalaisissa hyttysmyrkyissa ei oo DEETia kuin korkeintaan 15% ja eihan se tehoa. Lisaksi kavimme omatoimi luolareissulla jonne melkein eksyimme. Ensimmainen luolakokemus miulle ja oli ihan alyttoman siistia menna koko ajan syvemmalle luolaan ja monkija pienista reijista aina uusiin luolaholveihin. Noh, viikossa saa siis parani ja saimme porukkaan neljannen innokkaan ja trekin hinta laski 200 dollariin. Jippii, viettaisimme seuraavat viisi paivaa viidakossa trekkaillen ja paasisimme nauttimaan raunioista kaikessa rauhassa ilman turisti hassakkaa. El Mirador sijaitsee lahella Mexicon rajaa eika sinne mene teita. Trekkauksen lisaksi paikoille paasee myos helikopterilla. Lahtoaamuna Juhanille nousi kuumetta mutta paatimme silti lahtea, kylla Buranan voimalla jaksaa ja ollaanhan me viikon verran tata odotettu! Trekkaus oli kuitenkin yhta helvettia. Sateen takia maa oli tietystikkin ihan mutalikolla ja valilla kahlattiin pitkaankin vedessa jannittaen millon kumpparit horppaa vetta. Jos pysahtyi hetkeksikin niin itikat ryhtyivat teurastukseen. Ensimmaiselle leirille saapuessa Juhani oli ihan poikki 7 tunnin mutakavelyn jalkeen eika miunkaan olo ollut haappoinen. Juhanin kuume hipo 40C ja yolla miunkin kuume nousi samoihin lukemiin. Oltiin keskella viidakkoa. Mitas nyt? Meijan matka ei ainakaan jatkuisi muuta kuin takaisin pain, mutta miten? Kavella ei jaksa ja radiopuhelin ei toimi (jos vaikka helikpterilla menis takas). Saimme lopulta neuvotelluksi miulle vuokramuulin ja Juhanille oli jo aikasemmasta kylasta otettu varalle hevonen. Niimpa sitten koroteltiin vaivalloiset kolmisen tuntia takas Carmelitan kylaan ja tuurilla saimme lava-autokyydin takas Floresiin. Ei nahty yhtaan rauniota ja harmitti! Kova kuumeilu vain jatkui joten parin paivan paasta oli mentava laboratorioon selvittamaan mika meita vaivasi. Eihan sita tiennyt vaikka Malarian olisi saanut. Tulokset kuitenkin osottautuivat "onneksemme" Dengue positiivisiksi! Eipahan siina sitten auttanut kuin napostella paracetamolia ja levata. Mitaan muuta laaketta kun ei ole. Miulle tuli viela mahatauti ja dengueseen kuuluva ihottuma. Jalat meni aivan punaisiksi pienista verenpurkaumista mutta viikon levon jalkeen asiat olivat ja mallillaan. Flores alkoi jo ahdistaa ja oli aika vaihtaa maisemaa. Paatimme lahtea Antiguaan joka on 1500m korkeudessa sijaitseva historiallinen kaupunki. Niilla korkeuksilla ei itikat sikia!

Tikal. Kuka tunnistaa maisemat tietysta elokuvasta?

Lisaa Tikalin raunioita

Rabbit hole in Actun Kan Cave. That's were the adventure really begin!

Carmelitan kylassa valmistaudutaan trekkiin ja pakataan kamat muulien kannettavaksi

Takas tullessa omat jalat ei kastunu

Hiphei ja Antigua osottautuikin mukavaksi paikaksi ja Juhanikin sai vihdoin hyvaa kahvia. Torsailimme ravintoloissa, kavimme parilla salsatunnilla ja kiipesimme viimevuonna purkautuneen Pacaya-tulivuoren huipulle. Nakymat olivat mahtavat vaikka huipulta ei mitaan nahnytkaan sankan pilvipeiton takia. Alempana maisema muistutti kuun kamaraa jossa oli muutama reika josta tuli hoyrya. Reikaan sai hypata ja nauttia kuumasta "saunasta". Muuten ylhaalla olikin pirun kylmaa ja tuulista. Antiguassa olisi ollut hyvat mahdollisuudet opiskella espanjaa mutta ei me sitten kuitenkaan innostuttu. Suunnitelmissa oli vaihtaa maata El Salvadoriin mutta Jennin Semuc Shampey hehkutuksen jalkeen paatimmekin lahtea katsomaan mika on homman nimi! Minibussimatka Laquiniin oli pitka ja piinaavin ikina! Tie mutkitteli ylhaalla vuoristossa ja kuskimme ajoi rallia ohitellen kaikki eteentulijat. Joissain kohtaa tie oli puoliksi sortunut alas laaksoon ja tiella oli ajoittain myos ylhaalta pudonneita kivenlohkareita. Ei siis ihan parhaat puitteet ralliajolle!

Pacaya tulivuorelle kiipeamassa. Takana tulivuoret Acatenango ja Fuego.

Huipulla kraaterin vieressa. Tuosta on 50m pudotus mutta eihan sinne mitaan nahnyt.

Perille paastiin 8 tunnin ajamisen jalkeen ja oli jo pimeaa. Majoituimme Zepryh Lodge nimiseen paikkaan joen rantaan. Vasta aamulla paikan kauneus paljastui ja totesimme ajomatkan kannattaneen. Lanquinissa kavimme tuubailemassa kylmassa ja vahan rajussa joessa kaljaa siemaillen. Illalla innostuttiin leikkaamaan hiuksia trimmerilla ja miultakin laks toinen korvallinen kajuksi. Seuraavaks oli vuorossa Semuc Shampey reissu johon kuului Kam´Ba luolassa seikkailua ja Semuc Shampey luonnonaltaissa pulikointia. Luolaa sanotaan myos Indiana Jones luolaksi koska se on melkoinen seikkailuluola. Kuljimme siella ainostaan kynttilan valossa ja olimme koko ajan vedessa kiipeamiskohtia lukuunottamatta. Valilla jouduimme myos uimaan ja miun kynttila joutu monesti uppeluksiin eika sitten oikein nahnytkaan mitaan. Kynttila piti aina vaan sytyttaa uudelleen muiden kynttiloissa ja aijai kuinka se lammittikin kivasti muuten kylmassa luolassa. Luolailun jalkeen kiipesimme lammittelyksi nakoalapaikalle katsomaan luonnonallasmuodostelmaa joka osottautui todella kauniiksi paivan viimeisissa auringonpaisteissa. Loppupaiva menikin pulikoidessa vaikka vesi olikin kylmaa.

Zepryh Lodgen etupihalta

Semuc Shampey

Lanquinista nautimme 4 yota ja presidentin vaalit olivat samaan aikaan. Vaalipaivana poliisihelikopteri kavi porraamassa kylan ylapuolella valvomassa tilannetta. Yolla kun tulokset julkaistiin niin alkoi isot juhlat, ainakin aanista paatellen. Elakkeella oleva kenraali Otto Perez Molina oli voittanut vaalit. Kuulemma ihan hyva valinta vaikka entinen sotarikollinen onkin. Tassa vaiheessa olimme suunnitelleet menevamme Hondurasiin josta jatkaisimme El salvadoriin. Hondurasiin on hyva menna Rio Dulcesta joten matka jatkukoon sinne. Siita seuraavassa paivityksessa joka tulee aikaisemmasta tyylista poiketen, ihan pian. :)

Mexico Quintana Roo

Cancunissa paadyimme samaan hostelliin saksalaisen Florianin kanssa, joka oli istunut meidan edessa lentokoneessa Frankfurtista Cancuniin. Florian osasi hiukan espanjaakin joten paatimme lahtea yhdessa omatoimimatkalle Chichén Itzá Maya raunioille. Valmiit tourit maksoivat ykkosluokan busseineen ja lounaineen 50 amerikan dollaria mutta me otimme reippaastii kakkosluokan paikallisbussin joka pysahtelikin sitten jatkuvasti poimimaan lisaa matkustjia kyytiin. Matkaan meni ees taas noin 9 tuntia mutta parjattiinpahan ihan itse! Chichén Itzássa  maksoimme paasymaksut kahdelle eri luukulle ja otimme viela oppaankin. Opastetusta kierroksesta saimme paljon irti vaikkakin kierros kesti 2 tuntia ja oli aivan saamarin kuuma! Ei paljoo pystyny keskittymaan muuta kuin pystyssa pysymiseen. Shoppailessakin tulin maksaneeksi paidasta 300 MXD eli yli 15 euroa! Ei enaa shoppailua vasyneena. Samana paivana olisi isolla rauniolle auringon laskiessa muodostunut nakyma kiemustelevasta kaarmeesta mutta ei sita jaksanut jaada katsomaan. Olimme niin vasyneita!

Chichén Itzá

Cancunin eli kaarmeenpesan rantoja

Seuraavana paivana lahdimme katsomaan Cancunin rantoja. Niita kuulemma joko inhoaa tai rakastaa ja myo kylla inhottiin. Ei olla koskaan oltu vastaavanlaisella rannalla jossa hiekkarantaa on silmin kantamattomiin mutta samalla vieressa on kamalia persoonattomia korkeita hotelleja rumentamassa maisemaa. Yhtaan ei palmujakaan rannalla ollut joten kertalaakiksi jai rantavisiitti. Sen sijaan paatimme Juhanin kanssa lahtea lomalle laheiselle Isla Mujereksen saarelle. Varasimme hyvan hotellin rannalta neljaksi paivaksi ja ah mie nautin kun oli oma suihku ja vessa ja ennenkaikkee telkkari mita sitten tollotettiinkin paivan kuummimat ajat. Saarella mainostettiin kovasti snorklausta ja sukellusta ja niinhan meijan piti jaada viela viidenneks paivaks jotta ehdittaisiin snorklaustripille. Ois voinu kylla jo lahtea aikasemmin pois silla snorklausnakymat eivat olleet haappoiset! Ensinnakin meijat pakotettiin pitamaan pelastusliiveja ja lillumaan ryhman mukana katsomassa hiukkapohjaa. Tosiaan ei siella mitaan muuta nakynyt kun kuollutta korallia ja hiekkapohjaa. Toisella saitilla  oli syvempaa mutta ei edelleenkaan mitaan nahtvaa. Oli siella sukellsusaitti joka muodostui ihmisia esittavista petonipatsaista mutta ne oli kasvaneet tayteen jotain levaa eika niita ihmisiks enaa erottanu. Kylla saalittaa niita jotka tulee sukeltamaan sille saitille. Lounastauon aikana kavimme Juhanin kanssa kilpikonnien hoitolassa jossa kasvattettiin satoja kilpikonnia jotka lopulta vapautetaan mereen. Yhessa altaassa oli pari vammaista kilpikonnaa jotka oli ihan mutkalla kuorestaan eivatka ne oikein voineet uida.

Isla Mujeres

Islan ja Cancunin jalkeen suuntasimme toiselle turistien suosimalle paikalle Playa del Carmeniin. Koskaan en oo Teneriffalla kayny mutta voin kuvitella sen samalaiseksi kuin Playa. Meille siella ei ollut oikein mitaan. Bilettavia turisteja vain. Me kavimme joka paiva laheisessa supermarketissa syomassa halvalla ja miun piti ostaa hiusvari kun vaalea tyvi oli jo kasvanut melkoiseen mittaan niin etta kalju vaan loisti. Playa del Carmenissa tormattiin taas Florianiin ja paatettiin jatkaa yhtamatkaa eteenpain ainakin Tulumiin. Tulumi olikin sitten paikka josta tykattiin ja viihdyttiinkin yli viikko. Vuokrasimme polkupyorat ja kavimme Tulumin Maya raunioilla ja seuraavana paivana snorklaamassa. Saimme oikein kunnolla kuntoilla kun poljimme ensin tunnin matkan syrjaiselle rannalle ja sitten polskimme kauas ulapalle snorklaamaan. En oo varmaan koskaan ollu niin kaukana rannasta snorklaamassa. Arvioitiin yhdensuuntaiseksi matkaksi 500m. Miulla oli vuokrattuna sukellusrapylat ja en kylla enaa koskaan sellasia jalkaani laita snorklaustarkoituksessa. Sain monta kertaa kramppeja jalkoihin ja hyva etten hukkunu niita selvittaessa. Riutta oli pirstaleinen eika oikein nahty mitaan muutamaa isoa stingrayta lukuunottamatta. Paatimme lahtea silti viela snorklaustripille johon kuului meressa ja cenotessa snorklausta. Meressa nahtiin PALJON isoja kilpikonnia ihan rannan laheisyydessa ja lisaks iso barracuda ja eagle ray! Kylla kannatti. Toinen kohteemme oli Cenote nimelta Dos Ojos. Oli aivan mielettoman hienoa snorklata ahtaaseen luolaan, varoa iskemasta paata stalagmiitteihin ja paatya lopulta isompaan luolaan ja nahda laitesukeltajia alapuolisissa luolissa valoineen. Vesi oli kristallinkirkasta. Vahan olis houkuttanut menna viela laitesukeltamaan johonkin cenoteen mutta luulen etta nosteen hallintaa pitaa harjoitella ennen makeavetiseen luolaan menoa. Olisi vaan tankki kolissu seiniin matkanvarrella. :) Niin ja ne Cenotet on kalkkikivipitoiseen maahan muodotuneita kaivomaisia onkaloita jotka on tayttyneet makealla vedella. Niissa on yleensa tippukivimaisia muodostelmia ja pohjalla vanhoja metsia jotka yhdessa valon ja kirkkaan veden kanssa luo mystisen tunnelman.

Snorlausretkella Mia, Florian ja Juhani

Juhani Azul Cenoten reunalla

Tulumista suuntasimme nokan kohti Belizea mutta sita ennen oli pysahdyttava viela muutamassa paikassa. Ensimmainen paikka oli hurrigaanista viitisen vuotta sitten karsinyt Mahahualin kalastajakyla. Kylassa ei ollut turisteja kuin muutama ja kaikki odottivatkin parin viikon valein saapuvia isoja risteilija-aluksia. Ravintoloissa hinnat olivatkin dollareina ja ruoka oli enemman jennkityylista. Nyt turisteja kuitenkaan ei ollu ja se teki kylasta kummallisen jopa hieman ahdistavan. Majoituimme kylan ainoaan hostelliin ja olimme myos sen ainoat asiakkaat. Hauska kuubalainen tyontekija suositteli Bacalarin kaupungista hostellia joten kolmen paivan jalkeen lahdimme sinne. Olimme bacalarissakin hostellin ainoat asiakkaat. Hostelli naytti silta ettei siella ole ollut ketaan moneen vuoteen. Hostellia yllapiti nuoripari jolla oli viisi lasta. Lapset hauskuuttivat meita joka paiva ja halusivat leikkia. Yhteista kielta ei ollu mutta ihan samoja leikkeja ne halusivat leikkia kuin mekin lapsena. Harmittaa kun lapsista ei ole kuvaa, kun en osaa kysya lupaa kuvaamiseen. Mexicolaisetkaan eivat tykkaa joutua kuvattaviksi ja erityisesti lapsia ei saa kuvata. Pelkaavat etta lansimaalaiset kidnappaavat lapsia adoptoitaviksi. Kyllahan sellasen parivuotiaan lapsen ois mukaan voinu ottaa. :) Oli ne niin ihania! Bacalarissa kavimme myos cenotessa pulikoimassa. Azul cenote oli levea ja noin 90 metria syva lamminvetinen luonnonallas. Cenoten seinamat laskivat akkijyrkasti heti reunoilta joten Juhanin oli lystia vapaasukeltaa ja lepailla veteen kaartuvien oksien paalla.

Bacalar olikin sitten viimeinen paikka Mexicossa jossa yovyimme. Chetumalista matka jatkuu Belizeen eika ole tietoa tullaanko takaisin Mexicoon. Mie olin ihan pettyny Mexicolaiseen ruokaan jota kaikki olivat kehuneet.  Miun mielesta ruoka oli peruskauraa, ei todellakaan mitaan ihmeellista. Minuu on lohdutettu silla etta ruuan pitaisi parantua Guatemalaan pain mennessa. Sita odotellessa. Florianista on ollut iso apu kun han on osannut puhua vahan espanjaa. Meidan yhteinen matka jatkuu ainakin Guatemalaan jonka jalkeen on pakko menna kielikurssille. Sita ennen ei  hataa. Belizessa virallinen kieli on englanti.

Nyt mennaan taas!

Viime matkan jalkeen oli selvaa, etta uudelle matkalle lahdettaisiin mahdollisimman pian. Tyosopimus oli kirjoitettu tammikuun loppuun mutta rahaa oli saatava lisaa kunnon matkaa varten. Sairaanhoitajana ei ollut tyopaikoista pulaa joten kokonaisuudessaan vuoden ja neljan kuukauden saastamisen jalkeen olin taas valmis uuteen koitokseen. Koti laitettiin pakettiin ja paatimme talla kertaa suunnata nokat kohti Keski-Amerikkaa.

Saimme edulliset lennot Mexicon Cancuniin jonne lentojen oli maara lahtea 19.9 Berliinista. Emme halunneet turhaan lennella paikasta toiseen joten otimme lautan Tallinnaan josta parin tunnin palloilun jalkeen hyppasimme Riikaan lahtevaan bussiin. Bussimatka kulki Via Baltik-tieta ja neljan tunniin istumisen jalkeen saavuimme Riikaan. Olimme buukanneet huoneen Doma Hostellista joka sijaitsi ihan keskella vanhaa kaupunkia. Kumpikaan ei ollut koskaan Riiassa kaynyt ja olimme molemmat heti ihan myytyja! Vanhassa kaupungissa kadut olivat ihan superhienoja ja taynna ihania ravintoloita. Tyttoporukalla olis kiva tulla Riikaan viettamaan pidennetty herkutteluviikonloppu. Mitaan varsinaista tekemista emme Riiassa keksineet muuta kuin kaupungissa kavelya, joten kolme yota oli riittava aika kunnes jatkoimme matkaa bussilla Puolan Warsovaan.

Riikaa

Kauniita taloja riitti

Paatimme ottaa yobussin silla matka Riikasta Warsovaan kestaisi 12 tuntia. Yobussit on hyvia siita, etta matkustaessa saastaa hestelliyon hinnan ja paasee samalla eteenpain. Nukuimme kuitenkin melko huonosti ja saavuttuamme vasyneina hostelliin n klo 6 emme paasseet lepaamaan, koska chek inn oli vasta klo 15! Keittion sohvalla muutaman tunnin levattyamme lahdimme kuluttamaan aikaa kaupungille. Warsova yllatti kauneudellaan, etenkin vanha kaupunki oli todella miellyttava ja onhan sekin myos Unescon maailmaperintokohde. Seuraavana paivana kavimme Kopernikus-tiedekeskuksen planetariossa katsomassa naytoksen joka kertoi Maya kulttuurista, Chichen Itzasta ja siella sijaitsevasta El Castillo pyramidista jonka Mayat rakensivat kalenterikseen tahtia apuna kayttaen. Paasimme vahan virittaytymaan Mexico-tunnelmaan ja ensimmaista kertaa oikeasti tajusi, etta hei, me mennaan Mexicoon!

Kulttuurin ja tieteen palatsi, ainakin vuonna 2000 oli maailman korkein kellotorni

Złote Tarasy, modernia tyylia

Vanhaa Kaupunkia

Ennen Mexicoa oli kuitenkin vuorossa viela Berliini, jonne oli tarkoitus matkustaa junalla. Herasimme kolmelta yolla ja raahustimme rinkoinemme juna-asemalle. Juhanin vaunu oli toisessa paassa junaa. joten minuu vahan janskatti milla asemalla jaan pois. Onneks yks nainen osas englantia niin tiesin hypata oikeassa kohdassa pois. Berliiniin paasy oli muutenkin aika helpottavaa koska melkein kaikki osaa englantia eika sita venajan kaltaista sopratusta tarvinnut enaa kuunella! Valuuttakin vaihtui takaisin euroihin niin jopas oli mukavaa. Berliini oli kerrassaan loistava kaupunki muutenkin. Juhanin mielesta yksi parhaista kaupungeista joissa han on kaynyt. Tunnelma oli rento, ihmiset ystavallisia ja historiallisia paikkoja riittamiin. Metroverkosto oli miun mielesta kauheen vaikee mutta onneks Juhani hoiti suunnistuksen. Kaveltiin hurjan pitkia matkoja vaikka metrolla ois voinu edullisesti huristella paikasta toiseen. Kavellen nahtiin kuitenkin tosi paljon kolmessa paivassa. Kaytiin kerran ravintolassa syomassa mut muuten vedettiin doonereita. Nam nam. Erikoisena paikkana jai mieleen tyokaverin neuvoma bussikioski jossa kavimme kahvilla. Lisaksi erikoinen oli horhopuisto jossa samaan aikaan naimme seka huumeiden myyntia, etta paljon lapsia ja lisaksi joku kotielainpuistokin siella oli. Kaikki sulassa sovussa.

Joku kirkko ja takana televisiotorni

Tunnelmallinen bussikioski

Berliinin muurilla

Sit vaikeaan osuuteen. Juhanin minilappari sano sopimuksen irti viikkoa ennen matkaa, joten Berliinista oli tarkoitus etsia tilalle uusi vekotin. Juuri kun aloin innostua halvoista ja hienoista minilappareista niin meille selvisi, ettei saksankielista kayttojarjestelemaa saanut vaihdettua muulle kielelle. Eihan se nyt kaynyt painsa ollenkaan joten aloin harkita 1000 euroa maksavaa superkevytta Mac Airia. Noh, pahkailimme sitten siina ettei niin kallista vekotinta kannata ottaa mukaan, koska jos se varastettaan niin pitaa menna poliisin juttusille ja niitten kanssa kuulemma kannattaisi olla mahdollisimman vahan tekemisissa Mexicossa. Eika meista kumpikaan edes osaa espanjaa joten paatimme lahtea reissuun talla kertaa ilman tietokonetta. Miulle tama asia on siis kauheen vaikee mutta kaitpa tahan tottuu. Huoh. Matkustaminen ilman tietokonetta voi olla myos hyva juttu, tuleepahan oltua enemman ihmisten kanssa tekemisissa ja tietoa voi etsia muualtakin.

Eniveis lensimme Air Berliinin koneella tooosi pitkan matkan, ehka 12 tuntia. Palvelu oli hyvaa ja ruokaa tuotiin jatkuvalla syotolla ilmakuopista huolimatta mutta lopulta sain laskea matkustamisesta turvonneet jalkani Mexicon maaperalle. Menihan taan ekan postauksen kirjottamiseen tovi ja ois jo uutta kirjotettavaa ennenkuin unohdan kaiken. Tama nyt kuitenkin talta eraa. Hyvin voidaan ja paljon ollaan nahty. Nauttikaa te Suomessa viileydesta, taalla on kauheeeen kuuma ja pakarat on kertaalleen poltettu. Terveisia kaikille! Hasta luego!