Purjehdusta ja tulivuorien valloitusta

Rio Dulcessa paadyimme vahan kalliimpaan majoitukseen Hotel Kenguruun, joka sijaitsi Izabal jarven rannalla mangrove kasvillisuuden keskella. Kajakkeja sai vuokrata ilmaiseksi, joten meloimme laheisella Castillo De San Felipe linnakkeella joka on rakennettu aikoinaan merirosvohyokkayksian varalta. Seuraavana paivana otimme kollektiivon ja lahdimme pulikoimaan kuumalle vesiputoukselle Finca Paraisolle, joka on kuulemma maailmassa ainoa laatuaan. Putouksen vesi oli tulikuumaa mutta altaan vesi olikin kylmaa lapivirtaavan joen vuoksi. Todella mukavan selkahieronnan putouksessa sai mutta kauaa me ei jaksettu uiskennella silla kylmahan siina tuli pulikoidessa ja lisaksi ryhma korealaisia valtasi koko paikan.

Finca Paraiso

Reissusuunnitelmien kannalta hauska kaannekohta tapahtui, kun hotellin laituriin saapui purjevene. Juhani katseli venetta niin lumoutuneena, etta missattiin toinen vene minka piti vieda meidat katsomaan kanjonia. Purjeveneen omistaa uusi-seelantilainen Mike joka vie ajoittain turisteja purjehtimaan ja paadyimmekin auringonlaskupurjehdukselle australialaisen pariskunnan kanssa. Jauhoimme asioita purjehtimisesta kunnes tuli puheeksi, etta voisimme lahtea yhdessa Belizeen purjehtimaan ja katsomaan saaria. Aussipariskunta Paul ja Kate olivat nimittain matkalla sinne suunnalle ja mika olisikaan jannitavin tapa taittaa matkaa kuin purjehtien. Kukaan meista ei ollut aikasemmin purjehtinut, joten kokemus olisi kaikille ikimuistoinen ja kapteenikin oli suostuvainen matkaan pienien hintaneuvotteluiden jalkeen. Muutama paiva myohemmin olimmekin sitten jo porukalla laiturin nokassa isojen ruokaostosten kanssa valmiina matkalle. Paamaarana Belizen kyla Placencia.

Ikimuistoinen matkasta todellakin tuli. Kommelluksia sattui kun Mike antoi Juhanille ja Paulille ehka vahan liikaa vastuuta. Koko ajan ne siella ruorissa roikkuivat ja navikoivat Miken ottaessa rennosti. Ensinnakin moottori hajosi heti alkumatkasta mutta onneks sen pystyi korjaamaan muutaman tunnin jaahdyttelyn jalkeen. Etaisesti jai korviin soimaan Miken sanat "muistakaa katsoa valilla mittareita" mutta eipa sitten kuitenkaan muistettu. Moottorin hihna oli pudonnut ja jaahdytys ei toiminut ja lammot oli tapissa ties kuinka kauan. Taman jalkeen muistettiin aina tarkailla mittareita! Lisaks me ajettiin kalastusverkkoihin mutta ei onneks jaaty kiinni. Tokana paivana paastiin kunnolla purjehduksen makuun ekaa kertaa (alkumatka oli moottorilla menoa kanjonissa) kun vene vahan keikahti. Oli kivan tuulista ja Juhani ohjasi pikkusen vika suuntaan. Mie olin just arkana mennyt sisalle hakemaan jotain ja silloin keikahti. Tavarat mukaanlukien iso kylmalaukku rysahti lattialle ja sen sisalta avattu maitotolkki ja jaat valuivat valtoimenaan. Ikkunasta naky vaan vetta ja sitten meni jalat ihan makarooniks! :D Ei siina kuitenkaan mitaa hataa ollut vaikka muut paitsi Mike saikahti. Piti vaihtaa vaan toisenlainen purje ja sit mentiin vinossa purjehtien. Paha olo oli muutenkin eika maidon luuttuaminen kuumassa ja keikkuvassa kajuutassa auttanut yhtaan. Kommellukset eivat viela tahan loppuneet. Eraana paivana olin paivaunilla kun alko jyrina. Koli pamahteli pohjaan. Onneksi meilla kuitenkin oli toimiva moottori ja saimme itsemme irti vahan ajan kuluttua ja matka jatkui iloisesti. Olipa meilla niin mukavaa, etta paatimme jatkaa purjehdusta muutamalla paivalla.

Yoksi ankkuroimme aina jonkin saaren suojaan tuulelta ja aalloilta. Aamulla snorklasimme ja paivalla vaihdoimme paikkaa siten, etta ennen pimeaa olimme jo ankkuroineen veneen uuteen paikkaan. Vierailimme pienilla saarilla joista osa oli asutettuja ja osa oli ihan autioita. Snorklausnakymat olivat useimmiten hienoja. Koralli oli hyvaa ja kaloja ja elamaa riitti ihmeteltaviksi. Laughing Bird saarella snorklaillessa Eagle Ray pariskunta pyori meidan ymparilla lahietaisyydella ja isokokoiset Barracudat seurasivat meita parvessa. Yolla vesi sakenoi sinista valoa joka tuli jostain plaktonista ja oli siella isompiakin valoa tuottavia elukoita. Purjehtiessa Delfiineja nakyi monesti ja pari kertaa ne uiskentelivat veneen nokassa pidemmankin aikaa. Ihan siistia siis.

Kalliiksi matka ei kuitenkaan tullut. Ruokineen, bensoineen ja kansallispuistomaksuineen yhdelle paivalle tuli hintaa 31 euroa jolla saimme hienon uuden kokemuksen. Tarkoitus oli purjehtia viisi paivaa mutta me Juhanin kanssa vietimme veneessa yhteensa kahdeksan yota. Emme jaaneetkaan Placenciaan vaan purjehdimme Miken kanssa takaisin Rio Dulceen silla halusimme nahda viela lisaa Guatemalan luontoa. Hondurasin ja El Salvadorin suunnitelmat saivat siis jaada taakse.

Maihin tullessa kesti muutaman paivan kunnes keikkuminen loppui. Antiguassa paasimme vihdoin suihkuun ja mina lompsin kampaamoon ja leikkuutin tukan lyhyeksi. Veneessa olin kyllastynyt likaisiin hiuksiin silla merivesi ja saippua ei sita kovin puhtaaksi saanut. Muutenkin oli aika vaihtaa mallia silla toinen puoli oli jo valmiiksi leikattu kaljuksi Lanquinissa.

Halusin ehdottomasti nahda "maailman kauneimman jarven" Lake Atitlanin joten suuntasimme sinne. Atitlan jarvi on muodostunut suureen kraateriin ja sita ymparoi monet tulivuoret ja pienet kylat joissa ihmiset kayttavat perinteisia vaatteitta. Jarvella paasee kulkemaan venetaksilla kylasta toiseen 25 quetzalin hintaan. Me paadyimme majoittumaan kylaan nimelta San Pedro joka sijaitsee saman nimisen tulivuoren juurella. Pitihan sinnekin kiiveta joten maksoimme oppaan tulivuorelle jonka huippu on 3020 metrin korkeudessa. Kiipeaminen oli kamalan rankkaa viikon veneessa lojumisen jalkeen! Kuljimme kahvi-ja maissiviljelmien lapi ja meidan mielesta San Pedro oli enemmankin tavallinen vuori. Viimeisesta purkautumisesta on kulunut yli 2000 vuotta joten kasvillisuus oli peittanyt sen kokonaan. Ei ollenkaan samanlainen kuin Pacaya mutta hienot nakymat huipulta silti oli! Kiipeamiseen ja laskeutumiseen meilta meni yhteensa 7 tuntia, joka oli varmaan keskiverto vauhti.

San Pedron huipulla oli kiva olla. Ei edes tuullut.

San Pedrosta piti paasta Quetzaltenangoon kiipeamaan lisaa tulivuoria ja moikkaamaan Floriania, joka oli siella espanjan opiskeluiden kimpussa. Minibussi olisi maksanut havyttomia, joten lahdimme katsomaan hintoja Panajachelin kylaan. Hinnat oli 20 euroa siellakin joten yon jalkeen lahdimme matkaan ensimmaista kertaa chikenbussilla ja hinta oli vain 2,5 euroa. Matka oli oikein hauska! Kaikki oli menossa toihin joten bussi oli aivan taynna ja Super Marion nakoinen mies piti huolen, etta kaikki paasevat kyytiin huutaen ja viuhtoen villisti tien vieressa seisoville ihmisille. Bussi pysahteli tietenkin aika paljon poimiessa ihmisia kyytiin mutta kauaa se ei pysahdyksissa koskaan ollut. Kiihdyttaessa tuntui kun rakettissa olisi ollut ja vauhti olikin huimaa mutkaisilla teilla. Moni kyytia haluava jai tienposkeen silla ei niin kovasta vauhdista voinut pysahtya jokaiseen mutkaan.

Quetzaltenango eli tuttavallisemmin Xela oli hieno kaupunki mutta siella oli hiton kylma pimean aikaan! Meidan hotellihuoneessa oli yolla vain 15 astetta lamminta joten sai laittaa monta paitaa paallekkain kun ulos lahti. Kaupungissa oli valmistauduttu jouluun isoin joulukuusin ja jouluvaloja oli viritetty sinne sun tanne, ihme kylla hyvalla maulla. Floriania oli mukava nahda ja rupatella. Han oli kaynyt samoissa paikissa kuin mekin mutta eri aikataululla.

Meilla oli kaikilla tulivuoren valloitukset mielessa mutta Florian tahtasi opsikelukavereineen Keski-Amerikan korkeimmalle tulivuorelle Tajumulcolle 4220 metrin korkeuteen. Me ei jaksettu lahtea sille reissulle silla koko hommaan menisi matkoineen vuorokauden verran. Sen sijaan me halusimme nahda laavaa ja sita nakyisi maailman vaarallisimpiin tulivuoriin lukeutuvan Santiaguiton kraaterissa (2520 m). Parhaan nakyman saadakseen tulisi kiiveta yolla viereiselle Santa Maria tulivuorelle (3572m) joten me suuntasimme sinne. Matkaan lahti taskulamppuineen kolme pariskuntaa ja paikallinen opas klo 00.12. Kaupungin valot ja tahdet nakyivat kauniisti meidan kiivetessa suht helppoa makea ylos. Ylempana maa oli kuurassa ja pysahdellessa tuli todella kylma. Paasimme huipulle neljan aikoihin ja huomasimme, etta koko paikka oli taynna telttoja ja muita viritelmia. Taallahan on perhana muitakin! Koko kiipeamisen ajan oli hieno tunne, etta ollaan ainoat koko tulivuorella. Pimeassa pystyimme erottamaan oranssin laavan Santiaguiton kraaterissa mutta koska huipulla oli niin tuulista ja kylmaa, oli hakeuduttava suojaan. Paikalliset olivat kyhanneet nuotion jonka lampoon mekin hakeuduimme odottaessa auringon nousua. Voin kertoa, etta oli kylyma odotella! Auringon lopulta noustessa paljastui upea nakyma tulivuoriketjusta mukaan lukien kaksi jo kiipeamaamme huippua. Alapuolella nakyi Santiaguiton koko komeus. Alaspain meneminen oli mukavaa kun lopultakin naki kaikki paikat missa oli yolla kulkenut. Kaikki tietenkin osoittautui ihan erilaiseksi mita oli kuvitelut. Maisema muistutti miun mielesta etaisesti muumilaaksoa. :)

Mie huipulla auringon noustessa ja Santiaguito alempana.

Santa Marian varjo ja korkein nyppyla takana on Tajumulco.

Volcanic chain and Fuego giving little bit of smoke.

Oli aika jattaa Guatemala taakse ja jatkaa takaisin Mexicoon. Siita seuraavalla kerralla...
Talla hetkella ollaan Mexicossa Tyynen valtameren rannalla Puerto Escondidossa. Odotellaan bussia Aku Ankan lempilomakohteeseen Acapulcoon. Paikalliset ovat meita kovasti varoitelleet paikan vaarallisuudesta mutta saa nahda miten meidan kay. Kuvia en nyt talla paivityksella pysty laittamaan mutta laitan heti tilaisuuden tullen. Oikein mukavaa joulun odotusta sinne Suomeen ja muuallekkin!

Paljon vetta ja hyttysia

Matka jatkui Chetumalin kautta lautalla Belizen pienelle Cay Caulker saarelle. Lauttalippu maksoi vain 250 Mexicon dollaria mutta tyssasi heti alkuunsa. Joku ukko ei suostunut maksamaan sakkoja liian pitkasta maassaolosta ja koko lautta joutua odottamaan sita yhta ukkoa melkein 2 tuntia. Belizen rajamuodollisuudet hoidettiin San Pedro saarella. Miulta kysyttiin hirveen tarkasti kaikkea kummallista mm. mista olen kuullut tasta maasta johon vastasin, etta kartasta katoin :) Olin vahan hammentynyt, kun kaikkialla oli vain gansterin nakoisia mustia miehia. Saavuimme Cay Caulkerille myohaan illalla ja lahdimme heti etsimaan kamppaa joka olikin tooosi jannittavaa. Kavelimme pienia tyhjia teita pitkin ja pusikoista kuului kauheata kolinaa ja roskien rapistelua eika me nahty mita siella oli. Mie olin ihan kauhuissani! Loysimme etsimamme cabanjan ja selvisi etta ne aanet tuli isoista ravuista, jotka lymyilee pusikoissa ja etsii ruokaa yms. Taskulampuilla katsottuna niita olikin paljon! Samoin kuin itikoita jotka oli tosi hajyja! Muuta elainmaailmaa nakyikin sitten enimakseen veden alla. Snorklaustourilla nakyi mm. isoja mureenoita, grouppereita, paljon nurse sharkkeja ja muutama seurallinen rausku jotka tuli todella lahelle ja niita pysty koskettamaankin. Lopulta kovan etsimisen jalkeen loysimme pohjasta myos ruokataukoa pitavan ison manaatin eli merilehman. Tama merilehma ei tosin ollut kovin innokas uiskentelemaan meijan kanssa vaan jatkoi pienen hetken paasta matkaansa. Ehdimme kuitenkin nahda hyvin sen muutaman metrin paasta ja aikamoinen laskimakkarahan se oli. Ekaa kertaa todella harmitti kun ei ollut vedenkestavaa kameraa!

Nurse Sharks

Flores nakoalapaikalta

Cay Caulkerilta jatkoimme Belize Cityn kautta Guatemalaan Floresin saarelle Los Amigos hostelliin. Floresista jarjestetaan trekkeja El Mirador nimisille May raunioille ja paatimme heti, etta sellaiselle trekille lahtisimme heti kun muitakin innokkaita olisi. Saa oli kuitenkin koko ajan sateinen Tyynella Valtamerella riehuvan hurrikaanin takia ja Karibianmerellekin alkoi muodostua myrskya. Pidimme sadetta viikon verran ja kirosimme hyttyisia joita tunki meijan puutaloon joka raosta. Kavimme paivareissulla upeilla Tikalin Maya raunioilla jossa jouduimme makaraisten syoteiksi. Hyttysmyrkky ei paljoo auttanut. Takalaisissa hyttysmyrkyissa ei oo DEETia kuin korkeintaan 15% ja eihan se tehoa. Lisaksi kavimme omatoimi luolareissulla jonne melkein eksyimme. Ensimmainen luolakokemus miulle ja oli ihan alyttoman siistia menna koko ajan syvemmalle luolaan ja monkija pienista reijista aina uusiin luolaholveihin. Noh, viikossa saa siis parani ja saimme porukkaan neljannen innokkaan ja trekin hinta laski 200 dollariin. Jippii, viettaisimme seuraavat viisi paivaa viidakossa trekkaillen ja paasisimme nauttimaan raunioista kaikessa rauhassa ilman turisti hassakkaa. El Mirador sijaitsee lahella Mexicon rajaa eika sinne mene teita. Trekkauksen lisaksi paikoille paasee myos helikopterilla. Lahtoaamuna Juhanille nousi kuumetta mutta paatimme silti lahtea, kylla Buranan voimalla jaksaa ja ollaanhan me viikon verran tata odotettu! Trekkaus oli kuitenkin yhta helvettia. Sateen takia maa oli tietystikkin ihan mutalikolla ja valilla kahlattiin pitkaankin vedessa jannittaen millon kumpparit horppaa vetta. Jos pysahtyi hetkeksikin niin itikat ryhtyivat teurastukseen. Ensimmaiselle leirille saapuessa Juhani oli ihan poikki 7 tunnin mutakavelyn jalkeen eika miunkaan olo ollut haappoinen. Juhanin kuume hipo 40C ja yolla miunkin kuume nousi samoihin lukemiin. Oltiin keskella viidakkoa. Mitas nyt? Meijan matka ei ainakaan jatkuisi muuta kuin takaisin pain, mutta miten? Kavella ei jaksa ja radiopuhelin ei toimi (jos vaikka helikpterilla menis takas). Saimme lopulta neuvotelluksi miulle vuokramuulin ja Juhanille oli jo aikasemmasta kylasta otettu varalle hevonen. Niimpa sitten koroteltiin vaivalloiset kolmisen tuntia takas Carmelitan kylaan ja tuurilla saimme lava-autokyydin takas Floresiin. Ei nahty yhtaan rauniota ja harmitti! Kova kuumeilu vain jatkui joten parin paivan paasta oli mentava laboratorioon selvittamaan mika meita vaivasi. Eihan sita tiennyt vaikka Malarian olisi saanut. Tulokset kuitenkin osottautuivat "onneksemme" Dengue positiivisiksi! Eipahan siina sitten auttanut kuin napostella paracetamolia ja levata. Mitaan muuta laaketta kun ei ole. Miulle tuli viela mahatauti ja dengueseen kuuluva ihottuma. Jalat meni aivan punaisiksi pienista verenpurkaumista mutta viikon levon jalkeen asiat olivat ja mallillaan. Flores alkoi jo ahdistaa ja oli aika vaihtaa maisemaa. Paatimme lahtea Antiguaan joka on 1500m korkeudessa sijaitseva historiallinen kaupunki. Niilla korkeuksilla ei itikat sikia!

Tikal. Kuka tunnistaa maisemat tietysta elokuvasta?

Lisaa Tikalin raunioita

Rabbit hole in Actun Kan Cave. That's were the adventure really begin!

Carmelitan kylassa valmistaudutaan trekkiin ja pakataan kamat muulien kannettavaksi

Takas tullessa omat jalat ei kastunu

Hiphei ja Antigua osottautuikin mukavaksi paikaksi ja Juhanikin sai vihdoin hyvaa kahvia. Torsailimme ravintoloissa, kavimme parilla salsatunnilla ja kiipesimme viimevuonna purkautuneen Pacaya-tulivuoren huipulle. Nakymat olivat mahtavat vaikka huipulta ei mitaan nahnytkaan sankan pilvipeiton takia. Alempana maisema muistutti kuun kamaraa jossa oli muutama reika josta tuli hoyrya. Reikaan sai hypata ja nauttia kuumasta "saunasta". Muuten ylhaalla olikin pirun kylmaa ja tuulista. Antiguassa olisi ollut hyvat mahdollisuudet opiskella espanjaa mutta ei me sitten kuitenkaan innostuttu. Suunnitelmissa oli vaihtaa maata El Salvadoriin mutta Jennin Semuc Shampey hehkutuksen jalkeen paatimmekin lahtea katsomaan mika on homman nimi! Minibussimatka Laquiniin oli pitka ja piinaavin ikina! Tie mutkitteli ylhaalla vuoristossa ja kuskimme ajoi rallia ohitellen kaikki eteentulijat. Joissain kohtaa tie oli puoliksi sortunut alas laaksoon ja tiella oli ajoittain myos ylhaalta pudonneita kivenlohkareita. Ei siis ihan parhaat puitteet ralliajolle!

Pacaya tulivuorelle kiipeamassa. Takana tulivuoret Acatenango ja Fuego.

Huipulla kraaterin vieressa. Tuosta on 50m pudotus mutta eihan sinne mitaan nahnyt.

Perille paastiin 8 tunnin ajamisen jalkeen ja oli jo pimeaa. Majoituimme Zepryh Lodge nimiseen paikkaan joen rantaan. Vasta aamulla paikan kauneus paljastui ja totesimme ajomatkan kannattaneen. Lanquinissa kavimme tuubailemassa kylmassa ja vahan rajussa joessa kaljaa siemaillen. Illalla innostuttiin leikkaamaan hiuksia trimmerilla ja miultakin laks toinen korvallinen kajuksi. Seuraavaks oli vuorossa Semuc Shampey reissu johon kuului Kam´Ba luolassa seikkailua ja Semuc Shampey luonnonaltaissa pulikointia. Luolaa sanotaan myos Indiana Jones luolaksi koska se on melkoinen seikkailuluola. Kuljimme siella ainostaan kynttilan valossa ja olimme koko ajan vedessa kiipeamiskohtia lukuunottamatta. Valilla jouduimme myos uimaan ja miun kynttila joutu monesti uppeluksiin eika sitten oikein nahnytkaan mitaan. Kynttila piti aina vaan sytyttaa uudelleen muiden kynttiloissa ja aijai kuinka se lammittikin kivasti muuten kylmassa luolassa. Luolailun jalkeen kiipesimme lammittelyksi nakoalapaikalle katsomaan luonnonallasmuodostelmaa joka osottautui todella kauniiksi paivan viimeisissa auringonpaisteissa. Loppupaiva menikin pulikoidessa vaikka vesi olikin kylmaa.

Zepryh Lodgen etupihalta

Semuc Shampey

Lanquinista nautimme 4 yota ja presidentin vaalit olivat samaan aikaan. Vaalipaivana poliisihelikopteri kavi porraamassa kylan ylapuolella valvomassa tilannetta. Yolla kun tulokset julkaistiin niin alkoi isot juhlat, ainakin aanista paatellen. Elakkeella oleva kenraali Otto Perez Molina oli voittanut vaalit. Kuulemma ihan hyva valinta vaikka entinen sotarikollinen onkin. Tassa vaiheessa olimme suunnitelleet menevamme Hondurasiin josta jatkaisimme El salvadoriin. Hondurasiin on hyva menna Rio Dulcesta joten matka jatkukoon sinne. Siita seuraavassa paivityksessa joka tulee aikaisemmasta tyylista poiketen, ihan pian. :)