Purjehdusta ja tulivuorien valloitusta

Rio Dulcessa paadyimme vahan kalliimpaan majoitukseen Hotel Kenguruun, joka sijaitsi Izabal jarven rannalla mangrove kasvillisuuden keskella. Kajakkeja sai vuokrata ilmaiseksi, joten meloimme laheisella Castillo De San Felipe linnakkeella joka on rakennettu aikoinaan merirosvohyokkayksian varalta. Seuraavana paivana otimme kollektiivon ja lahdimme pulikoimaan kuumalle vesiputoukselle Finca Paraisolle, joka on kuulemma maailmassa ainoa laatuaan. Putouksen vesi oli tulikuumaa mutta altaan vesi olikin kylmaa lapivirtaavan joen vuoksi. Todella mukavan selkahieronnan putouksessa sai mutta kauaa me ei jaksettu uiskennella silla kylmahan siina tuli pulikoidessa ja lisaksi ryhma korealaisia valtasi koko paikan.

Finca Paraiso

Reissusuunnitelmien kannalta hauska kaannekohta tapahtui, kun hotellin laituriin saapui purjevene. Juhani katseli venetta niin lumoutuneena, etta missattiin toinen vene minka piti vieda meidat katsomaan kanjonia. Purjeveneen omistaa uusi-seelantilainen Mike joka vie ajoittain turisteja purjehtimaan ja paadyimmekin auringonlaskupurjehdukselle australialaisen pariskunnan kanssa. Jauhoimme asioita purjehtimisesta kunnes tuli puheeksi, etta voisimme lahtea yhdessa Belizeen purjehtimaan ja katsomaan saaria. Aussipariskunta Paul ja Kate olivat nimittain matkalla sinne suunnalle ja mika olisikaan jannitavin tapa taittaa matkaa kuin purjehtien. Kukaan meista ei ollut aikasemmin purjehtinut, joten kokemus olisi kaikille ikimuistoinen ja kapteenikin oli suostuvainen matkaan pienien hintaneuvotteluiden jalkeen. Muutama paiva myohemmin olimmekin sitten jo porukalla laiturin nokassa isojen ruokaostosten kanssa valmiina matkalle. Paamaarana Belizen kyla Placencia.

Ikimuistoinen matkasta todellakin tuli. Kommelluksia sattui kun Mike antoi Juhanille ja Paulille ehka vahan liikaa vastuuta. Koko ajan ne siella ruorissa roikkuivat ja navikoivat Miken ottaessa rennosti. Ensinnakin moottori hajosi heti alkumatkasta mutta onneks sen pystyi korjaamaan muutaman tunnin jaahdyttelyn jalkeen. Etaisesti jai korviin soimaan Miken sanat "muistakaa katsoa valilla mittareita" mutta eipa sitten kuitenkaan muistettu. Moottorin hihna oli pudonnut ja jaahdytys ei toiminut ja lammot oli tapissa ties kuinka kauan. Taman jalkeen muistettiin aina tarkailla mittareita! Lisaks me ajettiin kalastusverkkoihin mutta ei onneks jaaty kiinni. Tokana paivana paastiin kunnolla purjehduksen makuun ekaa kertaa (alkumatka oli moottorilla menoa kanjonissa) kun vene vahan keikahti. Oli kivan tuulista ja Juhani ohjasi pikkusen vika suuntaan. Mie olin just arkana mennyt sisalle hakemaan jotain ja silloin keikahti. Tavarat mukaanlukien iso kylmalaukku rysahti lattialle ja sen sisalta avattu maitotolkki ja jaat valuivat valtoimenaan. Ikkunasta naky vaan vetta ja sitten meni jalat ihan makarooniks! :D Ei siina kuitenkaan mitaa hataa ollut vaikka muut paitsi Mike saikahti. Piti vaihtaa vaan toisenlainen purje ja sit mentiin vinossa purjehtien. Paha olo oli muutenkin eika maidon luuttuaminen kuumassa ja keikkuvassa kajuutassa auttanut yhtaan. Kommellukset eivat viela tahan loppuneet. Eraana paivana olin paivaunilla kun alko jyrina. Koli pamahteli pohjaan. Onneksi meilla kuitenkin oli toimiva moottori ja saimme itsemme irti vahan ajan kuluttua ja matka jatkui iloisesti. Olipa meilla niin mukavaa, etta paatimme jatkaa purjehdusta muutamalla paivalla.

Yoksi ankkuroimme aina jonkin saaren suojaan tuulelta ja aalloilta. Aamulla snorklasimme ja paivalla vaihdoimme paikkaa siten, etta ennen pimeaa olimme jo ankkuroineen veneen uuteen paikkaan. Vierailimme pienilla saarilla joista osa oli asutettuja ja osa oli ihan autioita. Snorklausnakymat olivat useimmiten hienoja. Koralli oli hyvaa ja kaloja ja elamaa riitti ihmeteltaviksi. Laughing Bird saarella snorklaillessa Eagle Ray pariskunta pyori meidan ymparilla lahietaisyydella ja isokokoiset Barracudat seurasivat meita parvessa. Yolla vesi sakenoi sinista valoa joka tuli jostain plaktonista ja oli siella isompiakin valoa tuottavia elukoita. Purjehtiessa Delfiineja nakyi monesti ja pari kertaa ne uiskentelivat veneen nokassa pidemmankin aikaa. Ihan siistia siis.

Kalliiksi matka ei kuitenkaan tullut. Ruokineen, bensoineen ja kansallispuistomaksuineen yhdelle paivalle tuli hintaa 31 euroa jolla saimme hienon uuden kokemuksen. Tarkoitus oli purjehtia viisi paivaa mutta me Juhanin kanssa vietimme veneessa yhteensa kahdeksan yota. Emme jaaneetkaan Placenciaan vaan purjehdimme Miken kanssa takaisin Rio Dulceen silla halusimme nahda viela lisaa Guatemalan luontoa. Hondurasin ja El Salvadorin suunnitelmat saivat siis jaada taakse.

Maihin tullessa kesti muutaman paivan kunnes keikkuminen loppui. Antiguassa paasimme vihdoin suihkuun ja mina lompsin kampaamoon ja leikkuutin tukan lyhyeksi. Veneessa olin kyllastynyt likaisiin hiuksiin silla merivesi ja saippua ei sita kovin puhtaaksi saanut. Muutenkin oli aika vaihtaa mallia silla toinen puoli oli jo valmiiksi leikattu kaljuksi Lanquinissa.

Halusin ehdottomasti nahda "maailman kauneimman jarven" Lake Atitlanin joten suuntasimme sinne. Atitlan jarvi on muodostunut suureen kraateriin ja sita ymparoi monet tulivuoret ja pienet kylat joissa ihmiset kayttavat perinteisia vaatteitta. Jarvella paasee kulkemaan venetaksilla kylasta toiseen 25 quetzalin hintaan. Me paadyimme majoittumaan kylaan nimelta San Pedro joka sijaitsee saman nimisen tulivuoren juurella. Pitihan sinnekin kiiveta joten maksoimme oppaan tulivuorelle jonka huippu on 3020 metrin korkeudessa. Kiipeaminen oli kamalan rankkaa viikon veneessa lojumisen jalkeen! Kuljimme kahvi-ja maissiviljelmien lapi ja meidan mielesta San Pedro oli enemmankin tavallinen vuori. Viimeisesta purkautumisesta on kulunut yli 2000 vuotta joten kasvillisuus oli peittanyt sen kokonaan. Ei ollenkaan samanlainen kuin Pacaya mutta hienot nakymat huipulta silti oli! Kiipeamiseen ja laskeutumiseen meilta meni yhteensa 7 tuntia, joka oli varmaan keskiverto vauhti.

San Pedron huipulla oli kiva olla. Ei edes tuullut.

San Pedrosta piti paasta Quetzaltenangoon kiipeamaan lisaa tulivuoria ja moikkaamaan Floriania, joka oli siella espanjan opiskeluiden kimpussa. Minibussi olisi maksanut havyttomia, joten lahdimme katsomaan hintoja Panajachelin kylaan. Hinnat oli 20 euroa siellakin joten yon jalkeen lahdimme matkaan ensimmaista kertaa chikenbussilla ja hinta oli vain 2,5 euroa. Matka oli oikein hauska! Kaikki oli menossa toihin joten bussi oli aivan taynna ja Super Marion nakoinen mies piti huolen, etta kaikki paasevat kyytiin huutaen ja viuhtoen villisti tien vieressa seisoville ihmisille. Bussi pysahteli tietenkin aika paljon poimiessa ihmisia kyytiin mutta kauaa se ei pysahdyksissa koskaan ollut. Kiihdyttaessa tuntui kun rakettissa olisi ollut ja vauhti olikin huimaa mutkaisilla teilla. Moni kyytia haluava jai tienposkeen silla ei niin kovasta vauhdista voinut pysahtya jokaiseen mutkaan.

Quetzaltenango eli tuttavallisemmin Xela oli hieno kaupunki mutta siella oli hiton kylma pimean aikaan! Meidan hotellihuoneessa oli yolla vain 15 astetta lamminta joten sai laittaa monta paitaa paallekkain kun ulos lahti. Kaupungissa oli valmistauduttu jouluun isoin joulukuusin ja jouluvaloja oli viritetty sinne sun tanne, ihme kylla hyvalla maulla. Floriania oli mukava nahda ja rupatella. Han oli kaynyt samoissa paikissa kuin mekin mutta eri aikataululla.

Meilla oli kaikilla tulivuoren valloitukset mielessa mutta Florian tahtasi opsikelukavereineen Keski-Amerikan korkeimmalle tulivuorelle Tajumulcolle 4220 metrin korkeuteen. Me ei jaksettu lahtea sille reissulle silla koko hommaan menisi matkoineen vuorokauden verran. Sen sijaan me halusimme nahda laavaa ja sita nakyisi maailman vaarallisimpiin tulivuoriin lukeutuvan Santiaguiton kraaterissa (2520 m). Parhaan nakyman saadakseen tulisi kiiveta yolla viereiselle Santa Maria tulivuorelle (3572m) joten me suuntasimme sinne. Matkaan lahti taskulamppuineen kolme pariskuntaa ja paikallinen opas klo 00.12. Kaupungin valot ja tahdet nakyivat kauniisti meidan kiivetessa suht helppoa makea ylos. Ylempana maa oli kuurassa ja pysahdellessa tuli todella kylma. Paasimme huipulle neljan aikoihin ja huomasimme, etta koko paikka oli taynna telttoja ja muita viritelmia. Taallahan on perhana muitakin! Koko kiipeamisen ajan oli hieno tunne, etta ollaan ainoat koko tulivuorella. Pimeassa pystyimme erottamaan oranssin laavan Santiaguiton kraaterissa mutta koska huipulla oli niin tuulista ja kylmaa, oli hakeuduttava suojaan. Paikalliset olivat kyhanneet nuotion jonka lampoon mekin hakeuduimme odottaessa auringon nousua. Voin kertoa, etta oli kylyma odotella! Auringon lopulta noustessa paljastui upea nakyma tulivuoriketjusta mukaan lukien kaksi jo kiipeamaamme huippua. Alapuolella nakyi Santiaguiton koko komeus. Alaspain meneminen oli mukavaa kun lopultakin naki kaikki paikat missa oli yolla kulkenut. Kaikki tietenkin osoittautui ihan erilaiseksi mita oli kuvitelut. Maisema muistutti miun mielesta etaisesti muumilaaksoa. :)

Mie huipulla auringon noustessa ja Santiaguito alempana.

Santa Marian varjo ja korkein nyppyla takana on Tajumulco.

Volcanic chain and Fuego giving little bit of smoke.

Oli aika jattaa Guatemala taakse ja jatkaa takaisin Mexicoon. Siita seuraavalla kerralla...
Talla hetkella ollaan Mexicossa Tyynen valtameren rannalla Puerto Escondidossa. Odotellaan bussia Aku Ankan lempilomakohteeseen Acapulcoon. Paikalliset ovat meita kovasti varoitelleet paikan vaarallisuudesta mutta saa nahda miten meidan kay. Kuvia en nyt talla paivityksella pysty laittamaan mutta laitan heti tilaisuuden tullen. Oikein mukavaa joulun odotusta sinne Suomeen ja muuallekkin!