Kuukausi Mexicossa

On vierahtanyt melkoinen tovi kun viimeksi kirjottelin ja voitte uskoa, etta vaikeammaksi vaan kay kun ei enaa muista missa on kaynyt ja mita tehnyt. Tassa nyt kuitenkin jonkunlaista sepostusta Mexicon ajoista ennekuin kaikki unohtuu. Eli kavikin siis niin, etta palasimme Mexicoon epailyksista huolimatta. Hyva niin, silla Quentana Roon alue ei anna oikeaa kuvaa maasta. Mexico on kuitenkin mekoisen iso alue jonne mahtuu paljon erilaista luontoa ja kulttuuria.

Matkamme vei Guatemalan La Mesillan raja-aseman yli Mexicon puolelle jossa saimme kateemme epamaaraisen lippulapun jossa summa 250 pesoa. Lapusta kerrottiin espanjaksi joten opastuksesta ei saatu mitaan irti. Muille tiedoksi, etta lapun summa taytyy maksaa pankissa ennen maasta poistumista jolloin kuitin esittamalla paaset rajan toiselle puolelle. Raja-asemilla harvemmin pankkeja loytyy joten asia kannatta hoitaa hyvissa ajoin. Toisaalta meidan poistuessa maasta bussi heitti meidat suoraan jenkkien puolelle mutta lompsittiin takas hakemaan leimat passeihin ja kyseinen tosite tuli esittaa.

Ensimmaisena pysahdyspaikkana oli San Cristobalin kaupunki jossa tapaisimme Tulumissa tapaamamme Belgialaisen suklaantekijamiehen Wilfriedon. Kaupunki oli taynna ihania pikkuputiikkeja joissa myytiin Amberista tehtyja koruja, suklaata, villavaatteita ym. Parhaat putiikit, kahvilat ja ravintolat sijaitsivat kavelykaduilla kuten myos meidan hotelli.  Erilaisia toureja oli paljon tarjolla josta meidan valintamme oli Sumidero Kanjoni. Kanjonissa ajeltiin veneella kovaa vauhtia ja ihasteltiin jyrkkia seinamia joista korkeimmat nousivat 1000 metriin. Loppumatkasta bongattiin muutama krokotiilikin kun seinamia ei enaa jaksanut katsella.

Sumiderto Kanjonia

Keijujen koti. Ehka kaunein asia minka oon koskaan nahny. Kuvasta sita ei taas naa!

Wilfriedon tapasimme iltamyohaan kahvilassa jonka ylakerrassa hanella oli tyopaja. Saimme kunnon opastuksen raakasuklaan valmistukseen ja vahan liian paljon maistiaisia eri makuvaihtoehdoista. Raakasuklaassa on aika paljon energiaa ja maistiaista suorastaan humaltui! Guatemalan San Pedrossa ostamamme suklaa oli samanlaista kuin Wilfriedon silla han on opettanut siella asuvalle perheelle miten raakasuklaata valmistetaan ja nyt perhe on asuu vuorella hienossa talossa kun bisnes toimii.

Muutaman paivan paasta jatkoimme bussilla toiseen hienoon kaupunkiin Oaxacaan. Seurasimme illalla maailmanennatysyritysta jossa Mexicolaiset katsoivat kuuta isoilla kaukoputkilla eri kaupungiessa yhta aikaa. Oaxacassa osallistujia oli muutama sata samalla aukiolla ja yhteensa Mexicossa oli maailmanennatyksen verran eli 2753 kaukoputkeen tuijottajaa samaan aikaan. Toinen maailmanennatysasia jonka naimme oli maailman paksuin puu  eli El Arbol de Tule. Ympatysmittaa puulla oli 58 metria ja ikaa 2000 vuotta. Lahella olevaa tietakin on jouduttu siirtamaan kauemmaksi koska puu alkoi karsia. Puun aymparilla on aidat eika sen viereen paassyt mutta kaitpa tasta kuvasta saa jotain osviittaa. 

Mie kavin viela yksin tourilla joka vei samaisen puun luo josta jatkoimme viela villakutomoon, mezcal tehtaalle, Mitlan Zapotec raunioille seka miun kohokohtaan Hierve el Aguaan. Edellamainitussa paikassa oli mineraaleista muodostuneita vesiputouksen nakoisia muodostelmia ja maisema auringonlaskun aikaan kerrassaan upea. 

Luonnollisilla vareilla varjattya villaa

Zapotekien rakennustaidetta. Varitkin viela nakyy.

Hierve el Agua

Hierve el Agua

Ehdottomasti Mexicon paras paikka oli Puerto Angelin laheisyydessa sijatseva Zipolite. Majoituimme paikan vanhimpaan majataloon Shambhalaan josta maisemat olivat parhaat ja ilmapiiri rauhallinen ja rento. Bileporukka ei sinne eksynyt silla alkoholia ei tarjoiltu ja oli ihan hyva etta yot oli rauhallisia silla meidan dormissa ei ollut lainkaan seinia. Sellainen terassin tapainen viritelma vain josta aamulla naki heti koko Zipoliten rantamaiseman ja Tyynen valtameren. Ei siis mikaan paha valinta. Paivaohjelmaan kuului lukemista ja valaiden bongailua ennen auringonlaskua. Kiikareilla nakyikin merkkeja valaista kun ne pintaan hengittamaan noustessa ampuivat vesihoyrya ilmaan. 

Zipolite meijan dormista katottuna

Jatkoimme matkaa Tyynen valtameren rantaa pitkin ylospain, paamaarana rajakaupunki Tijuana ja lopulta jenkkila. Reitti kulki seuraavasti: Puerto Escondido, Acapulco, Zihuatanejo, Guadalaraja, Manzanillo ja Puerto Vallarta jossa vietimme joulun ja kavimme ryhavalaita katsomassa. Eipa noista kapungeista nyt hirveammin ole sanottavaa. Matkustaminen kavi helposti bussilla jotka Mexicossa ovat ihan huippuluokkaisia. On televisiot (elokuvat tosin dubattu espanjaksi), vessat seka naisille etta miehille ja tarkeimpana istuimet sai kaannettya melkein vaakatasoon. Halpaahan kulkeminen ei ollut mutta halvempaa kuin lentaminen. Puerto Vallartasta otimmekin loppuhuipennukseski 38tunnin bussimatkan rajakaupunkiin Tijuanaan silla lentaminen olisi ollut kolme kertaa kalliimpaa. Matka meni suht nopeasti. Lahempana rajaa sotilaat herattelivat yolla tarkistamaan laukkuja keskella autiomaata. Muutaman kerran laukut lapivalaistiinkin jos sielta jotain huumepakettaja olisi loytynyt. Ei sita ihminen tajuakkaan mika maara huumeita Mexicosta jenkkilaan kulkee. Meidan matkan aikana luin Hesarista kahteen kertaan uutisia huumetunneleista jotka kulkivat Tijuanasta Jenkkilan puolelle. 


Salakuljetuksista huolimatta Tijuanassa rajamuodollisuudet sujuivat vahan liiankin helposti. Grayhoundin bussimme vei meidat nimittain suoraan jenkkien puolelle eika pysahtynyt Mexicon rajalla ollenkaan! Meidan pitikin sitten kavella takaisin Mexicon puolelle silla pitaahan passiin leimat saada etta olemme poistuneet maasta! Jenkkien puolellakaan eivat asiasta paljoa piitanneet. Sanoivat etta lapi vaan. Tijuanasta kay paivittain paljon ihmisia toissa San Diegossa joten ihmisia meni  rajan yli ihan arkisesti kahvia juoden ja puhelimeen hopotellen. Tunnelma oli kuin juna-asemalla aamuruuhkassa.

Mexicosta voisin viela sen verran sanoa, etta luonto on kaunista, ihmiset ystavallisia ja ruoka yksinkertaista. Espanjaa kannattaa opiskella ennen kuin maahan tulee jotta paikallisten kanssa voi paremmin keskustella ja asioita selvitella. Poliiseja on joka paikassa ja sakkoja voi saada mita ihmeellisemmista asioista (kuten mereen kusemisesta). Sanomalehtien kansissa oli usein melko raakoja kuvia huumesodan uhreista mutta me emme kokeneet mitaan vaaraa koko matkan aikana. Ainoat vaaran tunteet tulivat vain kun paikalliset varoittelivat menemasta tiettyihin paikkoihin ja kyllahan niita myos sitten kuunneltiin. Esim Acapulcossa kavimme vain vaihtamassa bussia ja jatkoimme matkaa mukavampaan paikkaan. Lomallahan sita kuitenkin oltiin mutta voin kertoa etta olin kylla aika onnellinen kun jenkkilan puolelle paasin. Oikein helpottunut!

Joo no tallainen tunteeton kirjotus nyt tuli tahan valiin mutta koitan tsemppaa sit seuraavaan. Nauttikaa lumisesta Suomesta, mina nautin Balin sateista!