22.9.2009
Synttaritunnelmia
Taallahan alkaa olla melkoinen Suomimiehitys. Juhanille on tullu tanne jo kolme kaveria. Mukavia heppuja jokainen. Koh Taolla odottaa sit viela Jere ja Jenni. Kaikilla on nyt Thaimaalainen kannyliittyma niin voidaan soittaa halvalla toisillemme ja kotiin. En tieda paljon maksaa jos sielta soittaa tanne mutta numero nakyy nyt facebookissa. Eilen oli Juhanin syntymapaivat. Hiippailtiin Khao San Roudilla jossa kaikki yritti heittaa meita kattoo Ping Pong Showta. Eli siis kertoman mukaan thaikkutytot ampuu pingispalloja emattimestaan ja niita vastaan vois jopa pelata jollain tapaa. Miehan halusin menna kattomaan sita eika pojatkaan vastaan sanoneet. Puolentunnin taksimatkan paatteeksi paikka loytyi joltain huorakadulta. Sisaan vaan ja pettymykseksi tytot eivat osanneet tanssia, eivat edes yrittaneet ja olivat viela lihaviakin! Todella vasynytta menoa. No kylla sielta yksi ampui katsojia edellamainittuun tyyliin pikkubanaaneilla. Eipa siina kylla muuta ihmeellista ollutkaan. Lahdettiin sielta hieman riitaisissa tunnelmissa rahastajan kanssa. Kauhee akka. Takas Khao Saniin ja Juhanin lempparipaikkaan jatkamaan iltaa. Mukava ilta oli ja sain jopa kuljetettua Juhanin takaisin hotellille, kun sankari oli vahan vasynyt. Uskomattoman halpaa tuo taksilla ajaminen. Noin tunnin kesti tuokin matka eika maksanut kuin 250 bahtia ( n. 4,5 egee). Aina kannattaa ottaa mittaritaksi niin hinnan nakee koko ajan. Ilman mittaria kuskit saattaa pyytaa ihan torkyhintoja jostain 10 min matkasta. No Juhanin kaveri Pete lahti baarista Tuk Tukilla kampille. Matkaa olis kavellen ollu 200 metria mutta kuski ajelutti 20 min ja sai siita rallista 200 batia. Mista noista tietaa minne ne vie, ainakaan kannissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti