10.10.2009

Headin to Norther Thailand

Suunnitelma oli lahtea kohti pohjoista. Ekaks mentiin Ayathayhin jossa kierreltiin tuktukilla kattomassa temppeleita yojunaa odotellessa. Junalla matkustaminen oli tosi miellyttavaa. Kaytavan reunoilla oli sankyja kahdessa kerroksessa ja omaan sankyyn sai sulkeutuu kuin johonkin kapseliin. 17 tuntia puksuteltiin ja saavuttiin Chian Maihin, Thaimaan entiseen paakaupunkiin. Kaytiin siella Ritvan kanssa paivaretkella johon kuulu orkidea- ja perhosfarmia, norsulla ratsastamista viidakossa, bambulautalla lillumista jokea pitkin ja lopuks norsu-show. Ratsastaminen norsulla oli mukavaa. Kovasti sai pitaa kiinni valilla kun mentiin jyrkkia makia ja se penkki siella selassa oli ihan vinossa. Se ohjastajaukko istu norsun paan paalla tosi rennosti eika pitany mistaan kiinni. Yhessa vaiheessa se hyppas puuhun tupakalle ja jatti meijat sinne selkaan. Oltiin vaan ihan paikallaan, ettei se norsu lahe mihkaan juoksemaan mutta onneks meilla olikin sitten ihan kiltti norsu. Heh. Siella showssa norsut mm. potki jalkapalloa, istuivat perseellaan Buddhastailiin ja maalasivat karsallaan tauluja. Viisaista elukoita.

Parin yon jalkeen jatkettiin matkaa pohjoisempaan Chian Raihin. Tosi rauhallinen kaupunki jossa ei tuskin yhtaan turistia olla nahty. Yovyttiin mukavassa gesthausissa ja kaytiin kattomassa tahan asti kauneinta nakemaani temppelia White Tempelia ja 70 metria pitkaa Khun Korn vesiputousta. Vesiputoukselle piti kavella pari kilometria viidakossa, joka oli miusta tosi jannaa. Taas jalleen oli niin siistin nakosta ettei uskoiskaan. Tammosia paikkoja haluun nahda lisaa. Seuraavalla kerralla vois laittaa jotain kaytannollisempaa jalkaan kuin flipflopparit vaikka oli niillakin liikkuminen ihan ok varsinkin ylitettaessa puroja. Chian Raihin voisin tulla uudestaankin. Guesthousen emanta suositteli sellasta matkaa jossa ratsastettaisiin hevosilla vuorille ja yovyttais puuhun rakennetuissa majoissa heimovaen vieraina pari paivaa ja opittais niilta kaikenlaisia taitoja. Mut meijan on nyt pakko lahtee menee taalta, kun on muita suunnitelmia. Ensi kerralla sitten.


Auathaya temppelialue


Mie syötän pikkuronsua



The White Tempple



Buddhan paa puun sisalla


Eäs Ayatthayan temppelialue yöllä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti