19.10.2009

Malesia and Indonesia

Oltiin jo melkein Laosin rajoilla mutta loydettiin netista halvat lennot Balille Indoihin! Suunta takas siis Chinag Maihin josta lennettiin valietapille Malesian Kuala Lumpuriin. Meilla oli kolme paivaa aikaa ihmetella kaupunkia ja kierrella paikkoja. Majoituttiin China Townissa mukavassa pikkuhotellissa. Kavimme Malesian korkeimmassa rakennuksessa Menerassa (421m) katsomassa auringon laskua ja seuraavana paivana Batu luolilla katsomassa hindujen pyhaa paikkaa. Niin ja kierreltiin me myos ostoskeskuksia. Vahan olin aimana Time squerin ostarilla jossa oli muistaakseni 12 kerrosta ja se sisalsi myos maailman isoimman sisatiloissa olevan huvipuiston ja jatti-ison elokuvateatterin. Alimmissa kerroksissa oli kyllakin ihan liian kallista ja ylempana taas tosi halpaa mutta mitaan ei oikein voinut ostaa, koska sovittamismahdollisuutta ei ollu. Vahan typeraa. Paatin sitten jattaa ostelut Bangkokiin.

Lento Balille ei kestanyt kuin kolmisen tuntia. Laskeutuminen oli aika hirvea. Oli yo ja mentiin paksun pilven lapi ja kone keikku ja heilu melkolailla ja ulkona naytti vaan salamoivan. Maan pinnalle paastiin kuitenkin tosi hyvin eika edes satanu. Taksilla sitten keskelle saarta Ubudiin oikein miellyttavaan taidekylaan. Yopaikkaa saatiin vahan etsiskella. Kaikki oli joko taynna tai sitten liian kalliita. Ottettiin aluksi 17 euron huone mutta vaihdettiin sit noin 8 euron kamppaan. Tulimme oikein hyvaan aikaan Balille, koska taalla on juuri Hindujen suurin juhla-aika Kaluna(muistaakseni). Bambun rungoista on vasatty toinen toistaan hienompia koristeita talojen porteille ja kylalaiset kilpailevat kenella se on hienoin. Ihmiset ovat pukeutuneina perinteisiin juhla-asuihin ja siella taalla on seremonioita. Tosin Kaluna aiheuttaa tienpaalla melkoista ruuhkaa joten liikkuminen on vahan hidasta. Ollaan kayty Monkey Forestissa jossa eli vapaana tooosi paljon apinoita. Niilla on joku himo saada juomapulloja ja ne tulevat repimaan niita kasista. Ehka niilla on jano, en tiija mutta tosi sulosia ne ovat silti. Ritva taaskin alko inhoomaan apinoita kyseisen vierailun jälkeen. Yks apina vähän akressiivisesti yritti ryöstää Juhanin vesipullon ja sen hampaat meni melkein pullon läpi.

Jatkettiin matkaa pohjoisemmaksi Lovinaan, jotta paastaisiin meren aarelle. Ranta oli kylla pitka mutta ei mitenkaan erikoinen. Hiekka pohjois puolella on mustaa, vulgaanista hiekkaa. Snorklatessa ei loydetty muuta kuin yksi pieni nemokala rahjaisessa simpukassaan tolkkien ja muun roskan keskella. Ihan saalitti se kala, kun se niin yksin siella vartioi pikku kotiaan. No nahtiin me kylla sitten paaljon kaloja, kun lahdettiin Menjangan saarelle snoklaamaan. Tiedettiin jo ennestaan, etta sen pitaisi olla Balin paras paikka snorklaukseen. Kavimme kahdella drop off riutalla ja hienoa oli. Pinnallakin oli upean nakoista, kun silmissa siinsi kolmen eri tulivuoren huiput! Seuraavana aamuna olisi viela paassyt katsomaan delfiineja jotka aamu kuuden aikaan nousevat pintaan hyppimaan ja tervehtimaan aurinkoa. Pihisteltiin ja jatettiin menematta, joka oli kylla ihan hyva ratkaisu. Myohemmin sain kuulla, etta delfiineja oli jahtaamassa noin 50 eri laivaa ja venettä eika se varmaan mitaan mukavaa ole ollut.

Nyt ollaan Balin Ita osassa Amedissa. Taalla on tosi rauhallista jos ei oteta huomioon koirien haukkumista ja kukkojen alituista kotkotusta. Bungalovista on lyhyt matka rantaan josta alkaa heti todella kauniit koralliriutat! Kauneimmat mita mie oon nahny. HIRVEESTI erilaisia kaloja! Viela kun se kilpikonna jostain putkahtaisi niin olis taydellista. Pariin paivaan ei oo ollu aaltoja ollenkaan mutta tanaan tuossa vois vaikka surffata jos ei olis sita koralliriuttaa. Jos meri ei rauhotu niin lahdetaan etelammaksi katsomaan miulle surffikoulua. Ei taalla Amedissa oikein muutakaan tekemista ole kuin snorklata tai sukeltaa enka mie niin kovasti sukeltamistesta tykkaa. Voisinpa siten kokeilla surffausta.




Batu Gaves


menera


huvipuisto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti